Tuntuu, varovaisesti ajatellen, että koronan suurin kirous on jo ohi.
Tuntuu hyvälle, että tänään olemme viettäneet illan ystävien parissa, kätelleet, unohtaneet maskit, istuneet lähekkäin. Yhteisen aterian äärellä. Hyvin syöden, paljon kertoen, paljon kuunnellen. Sopivasti viiniä maistellen. Levollisesti monta tuntia yhteisen pöydän ääressä muistellen menneitä. Takana, menneinä vuosikymmeninä yli 300 tapaamista, ja vielä paljon enemmän muistoja.
Tässä iässä, näinä päivinä ruoka ja viini yhdistävät entistä enemmän. Tällaisinä iltoina kuulen korvissani Suurlähettiläiden biisin: ”Kuka voisi kellot seisauttaa… ”
