Sirpaleita ja klassikkoruokaa

Aina ei ole sopiva aika! 

Minulla on viime ja tänä kesänä ollut tapana, satunnaisesti poiketa Limingantullin Kontti-kirppiksellä. Etsin sieltä lähinnä kuvausrekvisiittaa ja jotain satunnaisia punaisia tai sinisiä astioita. Muutaman mini-Mariskoolin olen sieltä ostanut, samoin täydennystä Luna- ja Origo-sarjaan, lisäksi yhden pienen maljakon ja jonkun tabletin.

Kun tänään oli ihan hiton hyytävä pyöräilykeli, päätin poiketa siellä ja jättää Kempeleeseen aikomani reissun tekemättä. Kaksi niinitablettia (yht. 1 €) ja kauniin punaisen, pienehkön (pikkupullille sopivan) lasilautasen (mökille ajattelin viedä, siellä kun punainen on ns. tehosteväri) löysin. Maksoin vitosen, ja siirryn pakkaamaan lautasta makulatuuriin, jotta voisin sen turvallisesti laittaa pyörän satulalaukkuun.

Juuri kun olin pakkauspisteessä, soi puhelin. Minulle tuntemattomasta numerosta, vähän huono kuuluvuus (nappikuulokkeissa kesken ollut kirja keskeytyi) ja samalla kannattalin hanskoja, puhelinta, lompakkoa ja yritin kääriä suojaa pikkulautaselle. Koska viime aikoina, kuukausina, jokainen puhelu aina säpsähdyttää ja jotenkin velvoittaa vastaamaan, niin hatarasta tilanteesta huolimatta vastasin.

Puhelimesta kuului… ”Onko Reija? No hyvä, soittelen täältä Toppilasta, Toppilan …. [jotain epäselvää, missä vaiheessa olen varma, että puhelu on äidin uudesta Toppilassa sijaitsevasta hoivakodista], joten siirryn romppeineni ulos liikkeestä, ja jään kuuntelemaan. Luurista kuuluu: ”Enhän häiritse, minulla vain lyhyt asia” – Joo, ei mitään, pakkaan kyllä just lasiastioita,… Mutta kerro toki”. – Niin täältä Jehovan todistajista soittelen, …” Ja sillä samalla sekunnilla se minun uusi punainen lasilautanen pirstoutuu asfalttiin!! Puhelimesta kuuluu ”Särkyikö se? No voi että…” ja ihan oikeasti: melkein ivallista naurua. En enää vastannut mitään, pidättelin ja ryhdyin keräämään sirpaleet roskiksen ja tämä pelastaja vielä kuuluu puhelimessa pulputtavan voivansa soittaa vaikka huomenna, että eihän tässä mitään kiirettä. Suosittelee, että voisin katsoa heidän nettisivuiltaan lisätietoa asiasta, jonka vuoksi hän soitteli… En puhunut edelleekään mitään, ehkä pieni voimasana suupielestä äänettömästi lipsahti ilmoille. Ja numero, josta puhelu tuli, on nyt ”estetty”.

Eihän neljän euron kirpparilautasen kilahtaminen asfalttiin nyt ole iso juttu, mutta lopulta itsekseni kyllä kirosin ääneen . Se teki hyvää!

LappItalian toinen kierros

Julia Childin keittokirja ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” on klassikko, jonka ostin jo joskus 80-luvun alussa. Kirjan innoittamana olen kokannut paljonkin, ja kirja on innoittanut myös elokuvaohjaaja Nora Ephronia. Vuonna 2009 ensi-illassa ollut komedia Julie & Julia ”ilosta, pakkomielteestä ja voista” on mm. Netflixistä katsottavissa. Traileri on esim. täällä. Ihan hyvä leffa se on, semminkin kun toista pääosaa esittää Meryl Streep.

Se, miksi tämä tuli mieleeni, suositeltavaksi, on tunne, joka minulla on nyt tällä viikolla ollut tämän oman keittokirjan ”toisintoa” tehdesssäni. Tänäänkin kaksi ruokaa LappItaliasta: Vitello tonnato ja Mustikkakukko.

Pollo Tonnato ja mustikkakukko

Vasikanlihasta ja tonnikalakastikkeesta tehty italialainen, piemontelainen klassikkoruoka on tullut tehdyksi suunnilleen kerran vuodessa. Aika usein vieras-. kalaasi- ja juhlaruoaksi. Joskus perhepäivällisellekin. Niinkuin tänäänkin. Olen aina tehnyt sen kalkkunapaistista, sellaisesta verkkoon pakatusta ”kalkkunapallosta”, mutta sellaistapa ei tähän hätään löytynyt, joten ostin kolme pakettia viljabroilerin fileitä (merisuola). Jo eilen illalla ladoin ne uunivuokaan, suolaa ja pippuria väleihin ja laitoin uuniin (200 C, noin puolituntia). Jäähdytin ja laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla viipaloin fileet pitkittäissuunnassa ja sitten kokosin ruoan vuokaan.

Kylmä ruoka, jonka voit tehdä jo edellisenä päivänä. Hyvä vierasruoka. Tänään keittelin oheen pinaatti-tagliatelleä ja tein Insalta Capresen. Kukaan ei valittanut.

Tässä ohje, jota lihan osalta varioin em. tavalla.

Vitello (tai pollo) tonnato

1 paistovalmis kalkkunapaisti tai kalkkunafilettä (tai broilerfilettä!!!) 
1 purkki tonnikalaa öljyssä
1½ dl majoneesia
4 rkl kapriksia
4–5 anjovisfilettä
vettä/oliiviöljyä/kermaa
puolen sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
parmesan/grano padano -viipaleita

Paista kalkkunarulla tai file uunissa paistopussissa kypsäksi.
Jäähdytä (vaikka yön yli).
Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita tehosekoittimessa tonnikala, majoneesi, puolet kapriksista ja anjovisfileet.
Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu.
Notkista kastiketta vedellä, öljyllä tai kermalla.
Levitä astian pohjalle kastiketta ja sitten ohueksi viipaleiksi leikattua kalkkunaa/broileria,
viipaleiden päälle suolaa ja pippuria, ja taas kastiketta jne.

Anna makujen tasaantua useita tunteja ennen tarjoilua.

Ennen tarjoilua laita päälle loput kaprikset ja juustolastut.

Ja jälkkäriksi toinen klassikkoherkku! Mustikkakukko! Kuuluu tehdä isohkoon savikulhoon, mutta minunhan oli taas saatava uudet vuoat käyttöön. Taikinasta kaksi kukkoa.  Tämä on ehkä reliikki karjalaiseen ruokakulttuuriin hurahtamisen vaiheesta elämässäni.

Mustikkakukko

250 g voita
1 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 litra mustikoita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää voi-sokeriin. Vuoraa taikinalla vuoka, ja laita sinne mustikat ja ripottele loput sokerit joukkoon. Jos onnistut tee osasta taikinaa kansi kukolle. Minä en ole oikein onnistunut, joten olen vain murustellut osan taikinasta kukon kanneksi. Paista tunti 200-asteisessa uunissa.

Tämä on hyvää lämpimänäkin, mutta vielä parempaa jääkaappikylmänä kermavaahdon tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.