Inarin aamussa
Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.
Otsamolle
Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.
Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.
Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.
Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂 kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.
Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.
Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.
Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.
Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.
Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.
Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.
Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.