Elämä on tässä, nyt.
Mökkielossa nukutaan pitkät yöunet ja herätään aurinkoiseen aamuun. Parhaimmillaan näin, – niin tänäänkin.
Ensimmäisenä patikka-aamuna kuitenkin erinäisiä käynnistysvaikeuksia, kaiken tarvittavan löytäminen, pakkaaminen, pukeminen, – ja lataaminen!
Olimme Kiilopään parkkipaikalla vasta puoliyhdentoista aikaan, ja se oli aivan täynnä, kuin myös lähellä oleva varaparkki ja tien varressakin jo muutama kymmenen autoa! Kiilopään kuvetta kohti Luulampea. Lounatuuli aika kova, eikä lämmintäkään montaa astetta, mutta vähän aurinkoa, ja kaikki hyvin. Oi, että. Kyllä on tunturissa kulkeminen mun juttu. Lienenkö koskaan asiasta tullut maininneeksi. No mutta kyllä, kyllä se vaan on. 🙂
Reilun kolmen kilometrin nousun jälkeen, paliskuntarajan vaihduttua, kymmeniä kuvia otettuani alkoi louhikkoisessa maisemassa lasku kohti Luulampea. Ei näytä erämaajärveltä, mutta on mitä viehättävin paikka. Se on sellainen pieni keidas hiekkarantoineen. Esihistoriallinen muinaisjäännöskin se on.
Päivätupa oli auki, on koko syyskuun, joten poikkesimme lounastauolle: Pehtoorille munkkikahvit, minä nautin kaakaosta ja takkatulesta.
Palasimme pitemmän kautta takaisin; rengasreitin kokonaisipituudeksi Garmin näytti 11 km.
Kaupan kautta paluu mökille: välipalaksi Kuukkelin savupororieskaa ja (Oulusta Kauppahallista roudattua) savuporoa – ei haittaa vaikka notskimakkara on ruokavalioni ulkopuolella.
Savuporolla jatkettiin sitten saunomisen jälkeenkin: savuporokastike pastalle! LappItalia-reseptiikkaa tiedättehän. Vähän muokkailin alkuperäistä (omaa) ohjetta ja nyt oli kyllä aika perfetto! Kotosalla voin kirjoitella ohjeen ja liittää kuvan.
Olihan meillä hyvä päivä, niin hyvä. Huomiseksi on suunniteltu ja valmisteltu ihan uudenlainen ”seikkailu” – pysykäähän linjoilla niin pääsette uusiin maisemiin.