Mökille!

Olimme Hangasojan huomassa jo yhden aikaan. Lähdimme kotoa pikkuisen ennen kahdeksaa, ja Rovaniemelle asti maantiellä liki dystotopiakuvaston näköistä: ei liikennettä, hieno, uusi, nyt ihan pikkuista vaille valmis Oulu – Kemi -väli oli lähes autoton. Musta, tummanpuhuva asfaltti kulki keltaisena, oranssina ja punaisena hehkuvien metsätaipaleiden ja piennarten välissä.

Matka taittui rauhallisesti, mutta joutuisasti.

Vaikka auringonpaiste ei saanut maisemaa ihan liekkeihin, oli mahdottoman hienoa. Ja Rovaniemen jälkeen, maiseman muuttuessa jo vähän kumpuilevaksi, Ounasjoen peilityynen pinnan peilatessa rantojen kelta-oranssit kaistaleet kaksinkertaisina, aloin olla varma, että saisimme kuin saisimmekin kokea taas kerran Lapin ruska-ajassa hienoja hetkiä.

Viimeistään tässä vaiheessa olimme yhtä mieltä, ettei ole taidettu aiemmin nähdä näin hienoa ruskaa. Semminkin kun nyt on yhtäaikaa sekä maa- että puuruska loistossaan. Metsän ”pohja”, pientareet ja kaukana siintävien tuntureiden rinteet punaisena. Ei vain laikkuja, vaan laajoja alueita ja pitkiä nauhoja tien sivussa.

Kunhan (valtavan suuri) tavaramäärä (mattopyykiltä matot, pesuri, kotona käytetty iso lakanapyykki, ruokaa, suodattimia, kenkiä, sänkypeitto, ja kaikki muu tavallisempi) oli saatu purettua ja paikoilleen, siirryin pihapiiriin. Ja olin syvältä asti hyvin tyytyväinen, että sain sittenkin lähdetyksi. Vaikka irtaantumien vähän pahalle tuntuikin ja lähtö arvelutti, huoletti, niin mökille tulo tuntui vain hyvältä, levolliselta, armolliselta. Lopulta, niin paljon tätä toivoneena, sain vakuutettua itselleni, että en voi Oulussa kuitenkaan suunnilleenkaan mitään tehdä, ihan hyvin voin viikon olla pois, ja että pääsen suht nopeasti takaisin jos tarve vaatii.

Ehkä juuri tämän viime metreille asti epävarmana olleen möksälle lähdön takia nyt tuntuu ihan erityisen hyvälle ja kiitolliselle, että on tämä paikka ja että tänne päästiin. Että on ehkä hienoin ruska ikinä!