Valamoon vol. 2

Muutamia kuvia onnistuin eiliseltä siirtelemään. Ensi viikolla sitten kotikoneella kuvakooste koko tästä pidennetystä viikonlopustamme.

Maaningan Korkiakoskella olisi ollut 5,5 km Kanjonikierros, joka olisi varmasti ollut mukava tepastella, mutta me tyydyimme lyhennettyyn versioon. Koskessa on ollut 1700-luvulla rakennettu mylly, joka on perimätiedon mukaan hajonnut jo toistasataa vuotta sitten. Myllynkivien (2) lisäksi koskessa paljon kaatuneita runkoja ja katkenneita oksia. Osa varmasti viime viikolla näilläkin seuduilla riehuneen Ahti-myrskyn jäljiltä.

Maaningan jälkeen ”rantauduimme” Kuopion Vanhaan Satamaan. Käveleskelimme (ja kuvailin) pikkukaupungin kesäidylliä, perjantai-iltapäivän helteinen, raukea tunnelma muutamien turistien, harvojen paikallisten käveskelessä rannalla ja istuskellessa terasseilla. Kuopiossa on oltu toistakymmentä vuotta sitten, kun käytiin Weindorfissa, joka oli juuri siirtynyt Oulusta Kuopioon. Ja sitten seitsemän vuotta sitten Paistinkääntäjien kanssa, jolloin suurin osa ajasta meni ravintoloissa lounailla, illallisilla  ja matkalla Nuivaniemeen veneellä. Ruokajuhlassa ei paljoakaan kaupunkiin tutustuttu. Kauppahallissa ja sen ohessa olevassa Apaja-kahvilassa treffarimme Katrin perheineen. Blogituttavuuden myötä tutustuimme ja  tapasimme livenä. 🙂

Savosta ajelimme Pohjois-Karjalaan. Kertakaikkisen eläväinen Einari Vidgrenin elämäkerta, jonka lukee kirjan tekijä Antti Heikkinen mehevällä murteella, sopi ajomatkan kuunteluun ihan mahottoman hyvin. Valamon parkkipaikalle saavuimme tasan viideltä.

Majoituimme hotellin puolelle. Täällähän on myös opistolla ”retkeilymajatapaista” majoitusta, mutta meillä kahden hengen iso huone, jossa vielä parvi, jossa kaksi makuupaikkaa. Levollinen yösija. Ei ääntäkään, ei mistään. Vaikka nukuttiin ikkuna auki. Helle ei yltänyt huoneeseen asti.

Kuudelta oli IX hetki ja ehtoopalvelus ja pravilo vanhassa kirkossa. Koska sinne toivotettiin (ekumeenisesti) tervetulleeksi ja kerrottiin, että koko palvelusta ei tarvitse seurata, kävimme kokemassa sen. Nimenomaan kokemassa. Hämmensi on ehkä oikea ilmaus. Ei ahdistanut, ei tullut erityistä rauhan tuntua, mutta hämmensi.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lähdimme iltakävelylle.  Suomessa ei ole ortodoksihautausmailla juuri tullut käytyä. Nellimissä muistaakseni edellinen kokemus. Nyt tietysti täällä.

                        Grobu on hirsistä rakennettu ja laudoilla harjakatettu, usein myös puuleikkauksin koristeltu ortodoksinen hautamuistomerkki.

Noita oli aika paljon (10 – 20?) vain muutamia kivisiä hautapaaseja ja sitten puuristejä. Ainoastaan muutamilla uudehkoilla haudoilla, erityisesti naisten, oli kukkia tai kynttilöitä. Opin munkkien ”ammattinimikkeitä”.

Ja helposti erottui Pentti Saarikosken hauta. Hänen puolisonsa Tuula-Liina Variksen kirjan ”Sattunut syntymään” kuuntelin viime kesänä ja siinä on Saarikosken Valamo-yhteyksistä kerrottu. Muutenkin lukemisen arvoinen kirja.

Lenkin jälkeen menimme luostarin Trepesta-ravintolaan, jossa oli ”Valamolainen teepöytä”. Samovaariteetä ja vadelmahilloa, lohi- ja kaalipiirakkaa (todella hyvää), sekä suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa. Kakkuakin. Kahdentoista euron mukava iltapala.

Täällä opistolla on menossa monia kursseja, joten väkeä on puutarhassa, ravintolassa.

Ilta oli kaunis, lämmin, järvi täysin tyven… lähdimme luostarialueen ulkopuolelle, läheinen pienvenelaituri, jossa oli muutama pöytä, houkutti nauttimaan auringonlaskusta. Pikku pullollinen Penfolds´n punaviiniä ja vain linnunlaulu. Nyt lepo, rauha. Siinä vain.