Huonosti nukutun kesäyön jälkeen herättyäni karistan ikävät unet, puen, juon lasillisen lantrattua tuoremehua ja lähden pyöräillen hakemaan Tuiran Lidlistä croissanteja. Tällä kertaa ne eivät olleet hyviä, ne olivat vähän raakoja, joten kun pääsin kotiin, ne olivat jo aika litistyneitä, melkein vettyneitä. Jätin syömättä. Mutta eka kertaa sain roudatuksi aamukahvimukini pihapöydälle, siinä aurinkoisessa vihreässä oli hyvä. Jäin pihalle, kasteluhommia ja ainahan on vähän jotain kitkettävää, pyyhittävää, lakaistavaa. Sitten olikin jo ryhdyttävä puuhaamaan kaikkea pientä ”ajan tappamiseksi”.
Meillä oli Apsun kanssa sovittu tapaaminen vasta puolelle päivin. Halusi tulla pyörällä, joten kävin pyörällä hakemassa. Vauhtipuistoa enemmän halusikin olla tätinsä kanssa, joka edelleen on täällä meillä lomalaisena. Eikä vähäisin syy muutenkin mukavan tädin kanssa oleiluun ollut se, että tädilläkin on Nintendo ihan kuten Apsullakin. 😉
Pelien jälkeen poika malttoi kuitenkin lähteä uintireissulle ja jätskille. Ajeltiin Valkeiselle. Ei sentään pyörillä, meiltä kun matkaa sinne on viitisentoista kilometriä. Tänään iltapäivällä siellä jo aika paljon väkeä, mutta ei mitenkään ahdasta: ja mehän uitiin. Pari pitkää rupeamaa, ja poika on jo hyvinkin matkalla kohti uimataitoa. Lapsen riemu omasta oppimisesta ja uimisen riemu. Ikiaikaisia ilon aiheita.
Ja olihan meillä nälkä palauduttua. Piazzan lämmössä syötiin lihapullia! Jotenkin sellainen vanhan ajan kesäpäivä. Illansuussa ajeltiin sitten takaisin kotiin jossa pikkusisko puolestaan oli saanut olla ”iskän ainoa” koko päivän. Humputella Kauppatorilla jätskillä ja kesävaateostoksilla: jo kaksivuotiaana tykkää uusista vaatteista. Ja mikä tanssivideo illallaa saatiinkaan puhelimiin: uudet sortsitko saivat latinomeininkiä pienen kehoon!