Tunnelmia kotikaupungissa

Kevättalvella mietin, että on kyllä vähän turhaa ostaa mitään kevytuntavatoppaa. Että tarvitsenko sellaista? – Sehän osoittautui kuitenkin minun merkillisesti yltyneen hiihtoharrastukseni aikana vallan mainioksi kamppeeksi, joskin edelleen podin vähän huonoa omaatuntoa, että oisko sittenkin ollut turha ostos? – Tänään kesäkuisena lauantaina taas totesin, että kevyt untuva on mitä mainioin vaatakappele ulkoilmaihmisen repussa.

Lähdin aamupäivällä kohti perinteistä Turkansaaren kesäkuista pyörälenkkiä – ja onneksi pyörän tarakalla oli mainittu kevytuntavatakki. Menomatkalla se oli todellakin tarpeen.

Ja sitten. Turkansaari nyt vaan on!

Mikä siinä on, että siellä on levollinen olo? Ovatko ne nuo hirret vai historian havina?  – Minulle, jolla ei ole oikeastaan mitään lapsuuden kosketusta maaseutumiljööseen? Miksi maalaisidylli elähdyttää?

Nyt kyllä päällimäisenä hyvä olo päivällisestä: sisareni kutsui minut ja Pehtoorin ulos syömään. Valitsimme paikaksi De Gamlas Hemin – koska tunnetusti hyvä ruoka ja välitön tunnelma. Patiolle alias terdelle emme ryhtyneet: totta puhuen minä pyöräilin paikalle kevyt toppatakki ylläni, ja farkut jalassa (siis kylmä!). Perille päästyä suit sait sukkkelaan kävin ravintolan vessassa vaihtamassa kukkamekkohameen ylleni ennen ravintolaan astumista. Ei sinne kyllä tarvitsisi erityisesti pukeutua, mutta onhan se itsellekin mukava olla vähän juhlassa myös kamppeiden osalta. Luulen, että verkkareissa ruoka ei olisi maistunut yhtä hyvältä.

Nyt se maistui. Alkuun poroa, pääruoaksi risottoa ja jälkkäriksi mansikka-pannacottaa vailla vertaansa. Kaikki oli hyvää, – myös vuoden 2014 riesling Rheingausta! Leppoisa parituntinen.  Leppoisa kesälauantai – vaikka sitten untuvatakkia tarvittiinkin.