Mökkipihassa heippasimme yhdeksän aikoihin. Ensin lähtivät ystävät ajelemaan Sodankylän ja Kemijärven kautta omalle mökilleen Livolle, ja tunteroisen päästä me starttasimme kohti kotia.
Kymmenen päivän pitkä mökkireissu, aika kevättalvesta kevään kautta kesään kymmenessä päivässä, tuntui aika pitkältä tai paremmimkin täyteläiseltä, monia erilaisia päiviä, paljon tekemisiä, näkemisiä. Toisaalta – taas kerran – nopeasti kului aika. Mutta nyt ei tuntunut pahalta lähteä, oli saatu kuitenkin olla, mikä ei ollut mitenkään itsestään selvää, ja Oulun kesään oli hyvä ja tarpeellistakin tulla.
Tavarat purettuani ja tehtyäni meille sapuskan lähdin pyörälenkille: sellainen ”löysät pois”, napakka parikymmentä kilsaa, ja tietysti ensimmäiseksi merenrantaan tuntureiden jälkeen: joku merkillinen tapani ottaa kotikaupunki taas omaksi. Vähän kuin varmistelen, että onhan täälläkin tärkeitä paikkoja, joissa liikkua ja rauhoittua.
Palattuani liityin Pehtoorin seuraksi pihahommiin. Kaikki pinnat, ikkunalaudat, terassit, pöydät, tuolit, kaikki keltaisena. Männyn siitepölykerros on paksu! Ja sääskiä ihan sairaan paljon. Ei puhettakaan että olisi voinut istahtaa ilta-aurinkoon.
