Tänään Iisakkipäälle kavutessa auringon ympärillä oli pieni halo, ja näkyi lentokone taivaalla! Niitä ei juuri ole näkynyt viime aikoina. Halo ja lentokoneen jättämä tiivistymisjuova tuntuivat jotenkin hyviltä merkeiltä. Reippaasti kohti huippua! Siellä eteen avautui sinisävyinen laaja, lämmin Lapinmaa. Palatessa tunturipuron kimmellyksen yllä tunturikoivussa jo pienet vihreät silmut.
Aamulla oli yksi viikon kohokohta, kun saimme olla Teamsillä mukana Apsun kevätjuhlassa. Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää, että ”lähetys” olisi ollut onnistunut: ääni oli hukassa, kuvassa näkyi kerrallaan vain pieni osa päiväkotiryhmästä, esitysten taustamusiikki ei kuulunut, mutta me nähtiin liki hellyttävää touhuamista, ja lapset saivat nähdä vilauksen ”yleisöstä”; lapsille tuntui olevan tärkeää, että isit, äidit ja isovanhemmat olivat ruudun takana. Meillekin oli tärkeää saada olla edes näin läsnä. Ja onneksi tekniset ongelmat olleet täällä Hangasojan yhteyksissä.
Teams-kevätjuhlan jälkeen siis tunturiin, josta iltapäivällä ”laskeuduttuamme” kylille näimme muutaman muunkin turistin, mökkeilijän, paikallisen; Iisakkipään poluilla ja laella ei ollut ketään meidän lisäksi. Postiin vein Katin ja Annelin palkintopaketit – Saariselän postissa asiointi on AINA yhdenlainen ”tapaus”. Niin tänäänkin. Jos olisin halunnut, olisin saanut eräätkin käyttätunnukset ja salasanat käyttööni ihan vaan kuuntelemalla ja muistiinmerkitsemällä. En katsonut tarpeelliseksi niitä vohkia.
Sitten (lääkärikierron jälkeen) aika puhelulle, puheluille. Levoton, huolissani olen. Nyt paljon vähemmän kuin ennen noita puheluja. Tämä on kolmas kerta reilun puolen vuoden aikana täällä Hangasojalla ollessamme, kun äitini on joutunut sairaalaan. Toki muitakin kertoja vuoden aikana on ollut, mutta juuri nämä kerrat, kun olen täällä ja hän on joutunut osastolle, ovat ollet vaikeita (minulle): 500 km välissä vie levollisuuden hiiteen. Mietin, pitäisikö palata kotiin, mitä voisin tehdä, syyllistynkin. Tällä kertaa ehkä enemmän kuin aiemmin. Mutta nyt, ainakin tänään, puhelujen jälkeen, uskon, että kyllä tämä taas tästä. Tilanne rauhoittunut, hoito tehoaa…
Niinpä iltapäivän auringossa, helteessä, kun mökkiterassin mittari näytti +28 C, lämmittelin hyvillä mielin saunaa, laittelin salaattia valmiiksi. Saunottuamme Pehtoori grillasi, istuimme terassilla, – leppeän tuulen tehdessä säästä entistäkin nautinnollisempaa. Suunnittelimme huomista reissua: vuokra-fatbiket on varattu!
Ja hei! Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki!! Sekin on hyvä juttu. Oikein hyvä juttu.
Minä ajelin kevättä ja kesää kohden, kevät alkoi Vuotson jälkeen. Ensin pientä viherrystä ja Rovaniemeä lähestyessä jo selkeää vehreyttä. Oulussa ( matkakumppani hoiteli viimeisiä toiletti juttujaan puskissa, junan seisoessa puolisen tuntia), kukkivat ja tuoksuivat tuomet. Tuntui vähän hämmentävältä, Hangasojalla oltiin vielä aika karussa maisemassa.
Kyllähän se alkukesän vehreys ja vihreys varmasti hämmentää. Ja lumettomuuskin. 😀 Ei silti kyllä täällä taitaa näinä päivinä viimeiset lumet sulaa! Aurinkoista kesää sinne etelään.