Photoshopilla kesäkeli
Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.
Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?
Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.
Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.
En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.
Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.
Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita
Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀
Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.
Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.
Tuohon juttuun kirja on parempi kuin siitä tehty elokuva, olen ihan samaa mieltä. Yksi poikkeuskin löytyy mielestäni ; Volker Kutscherin kirjaan perustuva rikosdraamasarja Babylon Berlin, sanoivat sitä kalleimmaksi Saksassa tehdyksi, kyllä todellakin televisiosarja oli moninverroin parempi, kirja oli minusta aika pitkäveteinen. Vaikuttavia musikkiesityksiä ja kolmekymmenluvun glamouriakin muuten aika raa´an kokonaisuuden keskellä. Sarjasta on tullut kirjaan perustuvaa kaksi tuotantokautta. Täällä kymenlaaksossa, tarkemmin Kouvolasta minäkin, on tullut kesä, kaikki kukkii, tuomet, omenapuut ja osin sireenit aloittelevat, ihanaa aikaa !
Babylon Berlin kuulostaa sarjana hyvältä – paitsi että minä en pysty katsomaan raakaa väkivaltaa, enkä jännitystä, saatikka ahdistusta. Glamour, musiikki ja draama ja ehkä joku rikos pohdittavaksi olisivat just hyviä, mutta väkivalta. Nope.
Meillä on nyt sadejakso ilmeisesti tältä erää eletty! Vihreää jo onkin, nyt alkanee kukinta. Just parasta!
Kuvista ensiksi, mieluummin faktaa, kuin fiktiota (nuiva tyyppi kun olen).
Kirjoista: lapsena kotini kirjahyllystä löytyi pääasiassa ns. keltaisen kirjaston kirjoja yms. klassikoita, joita sitten hyvin alaikäisenä luin, kunnes vanhempani sen huomasivat ( ja totesivat, että Annat ja Pienet Runotytöt olisivat parempaa luettavaa). Siirsivät sitten ns. aikuistenkirjat vaatekaappinsa ( mistä ne tietysti löysin, kuten joululahjatkin. Fanny Hill ja Sohlzenitskyn Vankileirin saaristo ja Syöpäosasto olisivat saaneet kyllä jäädä luettavaksi vähän myöhemmin, kuin varhaisteini-ikäisenä). Vahingossa osui sitten käsiini Angeliga sarja, minkä sitten ahmin ylensyöntiin asti ( ei kylläkään vanhempieni vaatekaapista). Nyttemmin luen sitten iloisesti sekaisin kaikenlaista.
Elokuvista: vain muutama kirjaan pohjautuva elokuva on ollut mielestäni sellainen, kuin mielikuva, minkä kirjasta muodostin.
Paras ehkä vanha Tuulen Viemää.
Jos tykkää enemmän ”fakta” kuin fiktio-kuvista, ei ole nuiva. 😉
Minulla vähän sama juttu: kotikirjahyllystä minäkin löysin Fanny Hillin, Angeligaa äidillä oli koko sarja, mutta en niihin juuri kajonnut, ei ollut muttu, Slaugterin lääkärisarjan kyllä luin. Ja Vonnegutia, ja Waltaria.
Minun kirjalistoistani näkyykin, että elämäkerrat on nykyisin ne ykkösjuttu. Liittyneekö omaan ikään? Mutta sitten lisäksi kaikenmoista.