Lapsuudenkodissani pitkäperjantai ei ollut juhlapäivä, ei edes sitten kun teinivuosinani vietimme pääsiäiset Saariselällä asuntovaunussa. Mäkeen toki saimme mennä, mutta ei mitään herkkuja, ei myöhään kukkumisia, ei koristeita, ei suklaata. Pääsiäisen ilosanomaa ja suklaamunia oli odotettava ensimmäiseen pääsiäispäivään asti. Ikimuistoinen on pitkänperjantain, melkein kuin tuomiopäivän, jumalanpalvelus Ivalon kirkossa kevättalvella 1979. Sitä on vaikea unohtaa. 🙂
Tänään, pitkästä perjantaista huolimatta, olemme viettäneet juhlapäivän, ei halailtu, ei laulettu, mutta Juniorin kolmekymppisiä juhlimme pienellä porukalla, – aika hulppealla ruoalla. Sekä määrältään että maultaan oli parasta pitkään aikaan. Pehtoori aloitti grillikaudenkin, ja minä tein alkuun, oheen ja loppuun aika monta tykötarvetta. Hiihtolenkkiä lukuunottamatta päivä kuluikin keittiössä, mutta se tuntui hyvältä. Juhlan tuntua siitäkin, että mukana olivat myös R. ja sisareni. Että melkein kuin olisi ollut ihan ’vieraita’. Näinä aikoina, vallitsevassa tilanteessa, on niin mukava kun on muitakin kuin me kaksi.
Uusia ja tuttuja ruokia, vuoden 2008 samppanja ja hyvä Bordeaux (2006).
Ja ehkä parasta oli Aarrepolku. Apsu oli niiiiin töpinöissään – ja hoksaavainen. Kaikki kymmenen rastia löytyivät ilman apuja – ja pikkusisko juoksi perässä ja nautti suklaamunista!
Vuodet eivät ole samanlaisia. Hyvä niin.
Harmaasävyt istuu kuvaan hyvin, ilman keltaistakin
Jotenkin kuva vaati mv-versioksi ”kääntämistä”.