Nyt on uusi herkku löytänyt tiensä meidän ruokapöytään. Tänään täytettyjen broilerfileiden ohella meidän kahden hengen päivällisellä oli tällaista lisuketta: juuripersiljaa. Näyttää vähän porkkanoiden ja palsternakan risteytykseltä ja pikkuisen sellaiselta se maistuukin, – paitsi että on parempaa. Nuo tein siten, että leikkasin kannat pois, harjasin juuresharjalla (ei siis kuorita), leikkasin pitkittäin neljään osaan ja kierittelin rypsiöljyssä, minkä jälkeen pyörittelin seoksessa, jossa oli parmesanraastetta, mantelijauhetta ja ripaus suolaa. Sitten uuniin (+ 220 C) noin 25 minuutiksi. Nämä oli parempaa kuin karkki! Mikähän on juuripersiljan sesonki? Onko sitä saatavissa ympärivuotisesti? Täytyy perehtyä. Parempaa kuin palsternakka, josta pidän kovasti.
Ja jälkkäriksi eiliselle perhepäivälliselle tehtyä sitruunapiirakkaa. Eilen tarjosin sitä suoraan jääkaapista, mikä oli virhe. Tänään huoneenlämpöisenä se oli jo hyvää, pehmeää, sopivan kirpeää… Ohje täältä. Olen parempiakin sitruunapiirakoita leiponut, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole.
Tälle päivälle minulla oli agendalla paljonkin asioita, mutta sainpahan huushollatessa ja ulkoillessa kulumaan aikaa niin, että höpö-hopöksi meni päivän suoritussaldo. Yksi iso ”tuskien taival” tuli kuitenkin suoritetuksi. Uudella valokuvauskurssilla (Fotojooga – vierastan kyllä sanaa jooga. En ole koskaan edes kokeillut, mutta nyt sitten tällaista pääsiäiseen asti.) on ensimmäisen viikkotehtävän ensimmäisenä osana ottaa selfie. Ainahan se: selfien otto on kaikilla valokuvauskursseilla. En tykkää, eikä juuri ole kokemusta. Mutta ehkä juuri tällä nimenomaisella kurssilla on tarkoitus mennä omalle epämukavuusalueelle. Niinpä sitten tänään kaupungille kamera, jalusta sekä kaukolaukaisin mukaan ja etsimään miljöötä, jossa olisin kuvaajana ”aidoimmillani”.
Ja tässä tulos: ei ole blogissani kovin montaa selfieta ollut, mutta nyt rohkeasti tännekin tämä. 🙂 . En halunnut itsestäni kuvaa ”siitä, miltä näytän, vaan enemmänkin siitä, millainen olen.” Tiedä häntä, miten onnistuin. Ainakin ulkona ollessa olen näin hymyilevä. 🙂
Ihana kuva sinusta, raikas ja lempeä. Juuripersiljaan täytyy tutustua ehdottomasti
Kiitos, Katri. Raikas näyttää olevan se, mikä muillekin (ainakin kurssilaisille) tästä kuvasta välittyy, lempeäksi sanoi joku muukin, rennoksi ja reippaaksi mainitsi muutama. Hyvä niin: ulkoilma on hyväksi – se raikastaa ja rentouttaa, ja on mulle hyvän elämän perusaineksia.