Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Jokainen kommentti on ilo!