Tammikuun viimeinen.
Minun ensimmäisen Helmet-lukuhaastevuoteni ensimmäisen kuukauden saldo on hyvä, – omasta mielestäni ihan erinomainen. Eikä niinkään määrällisesti, vaikka sitenkin ennätyksellinen, vaan koska lukemieni/kunntelemieni kirjojen joukossa on montakin sellaista, joihin en olisi tarttunut ilman tätä haastetta. Olen siis rohjennut hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, muutaman kohdalla myös miellyttävästi ilahtunut ja onnistunut.
Haasteessa on aiheita, joihin jokaiseen on tarkoitus lukea yksi kirja… Tai vaikka vain joka toiseen. Tai lukea juuri niin monta kirjaa kuin huvittaa, mutta ideana on löytää lukemista monipuolisesti. Tai ainakin minä näen haasteen siten. Hyvä esimerkki tästä on tänään loppuun kuuntelemani Merete Mazzarellan kirja ”Aurinkokissan vuosi”. Valitsin kirjan koska haasteen kohta 32 kuuluu näin: Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa. No toki olisin saattanut, ehkä, tarttua tähän kirjaan muutenkin, mutta nyt myös tästä syystä. Kirja ”täyttää myös ”ehdon”: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta” siis että se kertoo samasta aiheesta kuin joku toinenkin valitsemani kirja. Itse asiassa tässä kuussa lukemistani kirjoista yhteensä KOLME kertoo samasta aiheesta: vanhenemisesta. Olen siis siinä iässä. 🙂
Tässä kuussa joukkoon mahtuu elämäkertoja, nehän ne on minun mielestäni useimmiten parasta, muutama dekkari, yksi ihastuttava satukirja…
En ole vielä ihan varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, sillä jokainen mahtuu vähintääkin kahteen kohtaan, mutta tässä ne luetut ovat. Kirjan nimen jälkeen on arvosanani (asteikolla 0 – 5) kirjasta.
Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, 3½, 31.1.2021
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
Mazzarella on tuttu. Ja hänen ajatuksensa vanhuudesta, sivistyksestä, humanismista, lukeneisuudesta, ihmisyydestä ovat tuttuja. Tässä kirjassa uutta oli hänen ”vanhan iän rakkaus”. Saako vanhat rakastua, jättää,… Tässä sellainen levollinen pohdinta, hiljalleen ajatteleminen ei ollut niin läsnä kuin hänen kirjoissaan yleensä. Mutta onneksi tässä ei kissakaan ollut pääosassa; en juuri piittaa/pidä kissoista. Tällainen kirja olisi parempi lukea, pieni pala kerrallaan, ei niinkään kuuntelukirja. Ihmettelin muutaman kerran, miten Mazzarella voi hetkessä siirtyä Ruandan kansanmurhasta tapaamiseen edellisen miehensä kanssa Upsalassa. Kummasti jäi vähän sekava tunne…
Claes Andersson, Oton elämä 3, 4, 28.1.2021
- Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
Claes Anderssonin kaksi edellistä omakerrallista ”Oton tarinaa” olen lukenut. Niistä pidin vielä enemmän kuin tästä. Hänkin pohtii vanhenemista. Ja on rehellinen pohdinnoissaan. Hän on – oli – humanisti, tunneälyinen pohdiskelija. Pidän hänen tavastaan kertoa suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta viimeisen 80 vuoden aikana. Hänen näkökulmansa on laaja. Monta kertaa kuunnellessani keittiössä, ladulla tai imuroidessa mietin, että ”tuo lause pitäisi kirjoittaa muistiin”. Siis ajatuksia herättävä kirja.
Anni Kytömäki, Margarita, 5, 27.1.2021
- Kirja, jossa maailma on muutoksessa
12. Kirjassa ollaan metsässä
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
FInlandia-palkittu. Eikä turhaan! Monikerroksinen, ajankohtainenkin (polio – korona). Yksi parhaista tässä kuussa. Runollinenkin, luonnon kuvaus keskeistä. Samoin naisen asema, tai mahdollisuudet.
Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, 4½, 25.1.2021
- Kirja, jossa maailma on muutoksessa
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
36. Kirjassa liikutaan ajassa
Jokaisen Lapissa kävijän olisi hyvä lukea tämä. Ja muistaa, että me lantalaiset tulimme, saamelaiset olivat, he jo olivat lantalaisten tullessa täällä, siis Suomenniemellä, eivät ”vain” Lapissa. Tämä on liki runollinen. Kirjan kolmesta osasta pidin varsinkin ensimmäisestä. Olisipa se jatkunut… Mutta toisaalta kirjan kolme näkökulmaa olivat avaavia, ymmärrystä lisääviä. Ja niin kauniisti kirjoitettu. Tämä olisi oikeastaan mökkikirja vailla vertaa…
Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5, 23.1.2021
- Kirja, jossa maailma on muutoksessa
31. Jännityskirja tai dekkari
Kovin erilainen kuin mikään, mitä olen pitkään aikaan lukenut, kohdannut, kuunnellut. Rikosromaani, romaani rikoksesta, – ja rakkaudesta. Pienen yhteisön monimutkaiset kudokset ja kudelmat. Tykkäsin ihan mahdottomasti siitä, miten kirjailija oli onnistunut luomaan eri tasoja ajan, paikan ja ihmisten ajatusten välille tekemättä paksusta opuksesta sotkuista tai sekavaa. Henkilöiden kuvaus oli tarkkaa, minä ”näin” kaikki romaanin hahmot ja heidän piirteensä ja luonteensa tarkasti. Voisin suositella tätä lomalukemiseksi.
Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3, 20.1.2021
- Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Olen kuunnellut aika monen rokkarin, artistin (Miglu, Samu Haber, Hector, …) elämäkerrat ja tämä oli ehkä heppoisin. Olen tykännyt ja tykkään Anna Puusta, mutta tämän jälkeen ehkä entistä vähemmän. No sehän ei tarkoita, että kirja olisi huono, mutta jotenkin… Noh, nyt tiedän hänestä enemmän. Ja parasta oli ääninäytteet, laulut kirjassa … äänikirjan plussia!
Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, 4½, 19.1.2021
- Kirja, jossa maailma on muutoksessa
Että minä tykkäsin tästä. Jonkinlainen epookkiteos. Jos vielä luennoisin ”Arjen historiaa”, suosittelisin tätä melkoisen massiivista saagaa pohjalaisesta elämänmenosta kaikille luettavaksi. Mantila on (Kalevan ent. pää) toimittaja, journalisti, politiikan toimittaja ja se näkyy tekstissä. Mutta myös se, että hän on perehtynyt suomalaisen yhteiskunnan murrokseen ja poliittiseen historiaan sodan jälkeisinä vuosina. Tämä on mitä koukuttavin kertomus suomalaisen maaseudun muutoksesta… Henkilöt ovat todentuntuisia, sympatiseerattavia, – hyvä kirja!
Donna Leon, Kultamuna, 3½, 17.1.2021
- Jännityskirja tai dekkari
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
Olen lukenut kaikki Donna Leonin dekkarit. Tämä ei ole parhaita, mutta parempi kuin muutamat edelliset. Tässä on enemmän tunnetta, inhimillisyyttä, ruokaa kuin muutamassa edellisessä. Eikä väkivaltaa juuri nimeksikään.
Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, 2½, 14.1.2021
- Kirja kertoo rakkaudesta
12. Kirjassa ollaan metsässä
27. Kirjan päähenkilö on eläin
42. Satukirja
Tämä on se kirja, johon en olisi koskaan ilman tätä haastetta tarttunut, muttaku: ”Kirjan päähenkilö on eläin”. Liki koko kirjan mietin, mitä tämä symboloi? – Maahanmuuttoa, syrjäytymistä vai onko kyse lihansyönnin vastustuksesta… Jossain välissä tajusin, että onkin kyse äidiksi tulemisen tarpeesta vai onko sittenkään siitä? No mutta, ei mun kirja.
Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5 12.1.2021
- Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
44. Kirjassa on reseptejä
46. Kirjassa syödään herkkuja
Kirja minun makuuni. Matkoja, ruokaa, historiaa, maailmanmenoa, yhteiskuntien ja poliittisten järjestelmien sujuvaa, ei niin teoreettista kuvausta, … Lehtisen letkeä tapa kirjoittaa, sarkasmia, ravintolavinkkejä, matkakokemuksia. Ja sainpahan kohtaan ”Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella” jonkun opuksen. Mutta toki muutenkin suosittelen.
Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4 10.1.2021
- Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
6. Kirja kertoo rakkaudesta
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
Huovisen kirjaa olen kiertänyt Book Beatin ”inspiraatio”-kohdassa, vältellyt sen aloittamista. Vältellyt vaikka Eero Huovisesta, hänen kommenteistaan, puheenvuoroistaan, ajattelustaan olen tykännyt – sen vähän perusteella, mitä median kautta on tullut seuratuksi, olen häneen tykästynyt, mutta ajatus, että vanha mies, piispa, pappi, kirjoittaa kirjan nimellä ”Äitiä ikävä” ei ole minua houkuttanut.
Ehkä juuri tämä haaste sai sitten lataamaan kirjan kuunneltavaksi – vastauksena haasteeseen: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta”. Kuuntelin ensin Petri Tammisen ”Musta vyö” -kirjan, jossa kirjailija tekee ”tiliä” isäsuhteestaan, sukupolvien välisestä erosta, etäisyydestä ja haluttomuudesta kuunnella ja ymmärtää toisia ja sitten annoin Huoviselle ja hänen äiti-muisteluilleen mahdollisuuden. Kannatti. Inhimillinen, rehellinen tilitys. Eikä mikään yltiörakastava.
Sayaka Murata, Lähikaupan nainen 3½ 9.1.2021
- Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Naisiin kohdistuvat odotukset ja työstä saatava elämäntehtävä ovat tämän vähän kummallisen kirjan sisältö. Tätä on kehuttu hauskaksi kirjaksi, minusta se on enemmänkin surullinen. Mutta kovin tarkkasilmäisesti ”dokumentoitu”. Kertoo japanilaisesta yhteiskunnasta ja sen moraali- ja sukupuolikäsitteistä paljon. Opin paljon uuttakin. Kuitenkin… vähän petyin.
Petri Tamminen, Musta vyö 4 6.1.2021
- Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
Tosiasia on se, että äänikirjojen suurkuluttajana kirjan ”laatuun” vaikuttaa myös lukija. On kirjoja, jotka olen jättänyt alkuunsa kesken, koska lukija on ollut huono/väärä tms. Tämä on hyvä ottaa huomioon juuri tämän kirjan kohdalla, koska lukijana on Antti Virmavirta. Ehkä kirja olisi minusta vain 3½ tai 3 arvoinen ilman Virmavirtaa.
Mutta miehen pohtiessa isäsuhdettaan, isänsä kuolemaa, sen vaikutusta omaan elämäänsä, lapsen ja vanhemman välistä, joskus vaikeasti ymmärrettävää sidettä, ei ole yhdentekevää, miten pohdinta tehdään ja miten se ”tulkitaan”. Tämä kirja oli minulle jatko-osa edellisestä, edeltävän sukupolven kirjasta, joka on:
Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen 4½ 5.1.2021
- Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Petri Tammisen teksteistä olen pitänyt aina. Luettuani Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmästä tästä kirjasta päätin ladata kirjan kuunteluun. Opin kirjoittamisesta, koulukiusaamisesta, humanistiopiskelijoista, vanhempien mahdottomuudesta tietää, miten aikuiset lapset elävät ja voivat. Mietin, kuinka paljon isän-pojan välinen kirjeenvaihto oli fiktiivistä, kuinka paljon faktaa. Kadehdin sitä [kirjeenvaihtoa] joka tapauksessa. Kirja kosketti, olen entistä enemmän Petri Tamminen fani, poikansa Antin esikoisromaania en uskalla kuunnella. Minä kun suojelen itseäni liialta…
Marko Leino, Joulutarina 4½ 3.1.2021
- Satukirja
Tätä minä en unohda! Onneksi aloitin ja kuuntelin tämän mökillä, Lapissa, joulun tienoilla. En ole nähnyt elokuvaa, enkä tiedä haluankokaan. Hannu-Pekka Hännisen lukemana tämä oli Tarina isolla T:llä. Enkä se että olen jouluun ja tuntureihin hurahtanut selittävät miksi tämä kaunis ”vanhanaikainen” tarina oli kaunis, hienosti epätosi, tarinallinen. Ehkä ensi joulun tienoilla luen uudelleen.
Silloin tällöin onnellisen jälkeen luin myös Antti Röngän esikoisen. Viimeistään sen jälkeen olin sekä isän että pojan fani. Tamminenhan vaikuttaa edelleen tällä alueella ja vaimonsa kanssa olen tehnyt kaupungin hommissa yhteistyötä.
Ehkä minäkin vielä luon myös pojan esikoiskirjan… Heidän yhteishaastattelunsa näin ja vaikutuin kyllä.
Kaipasin pientä huumorin pilkahdusta ja kaivelin kirjahyllystäni Karoliina Koskisen pienen runokirjan, Kipiä kaipuust. Murre ei ole sinulle tuttua mutta teksti on reipasta. Tuo ikäkausi on kyllä ohi. Minkähän otsikon alle tämä sopisi?
Tokihan lounaismurteet minulle tuttuja, nimimerkillä ”isä Perniöstä”. Varmaan sopisi aika moneenkin? Kunhan kirjastoihin taas kunnolla pääsee, pitänee käydä etsimässä…
Donna Leon Kultamuna ilm. 2015 suomeksi. Ihmettelinkin kun alku tuntui tutulta.
Mitenhän minulta on jäänyt tuo aiemmin väliin. Meillä kun on koko Donna Leonin dekkarisarja oikein oikeina kirjoina hyllyssäkin… No nyt kuitenkin luettu.
Näin korona-aikana kun ei pääse matkustelemaan, niin suosittelen sinulle Jyrki Erran kirjaa Kaunasin sivut. Historioitsijana ja Rooman kävijänä luulisin sinunkin pitävän kirjasta. Voi kulkea tuttuja reittejä. Löytyy myös BookBeatistä.
Kiitos vinkistä! Laitan kuunteluun. Loppusyksystä kuuntelin Jyrki Erran Lyijyvalkoinen, joka sekin sijoittuu Roomaan, Villa Lanteen ja Helsinkiin. Tykkäsin kovasti.