Kävimme Pehtoorin kanssa täällä 41 vuotta sitten. Jännä, että se on vielä olemassa.
Tänään me kävimme täällä.
Ja tänään aamupäilvälä melkein samassa kohtaa kuin viime vuonna 27.8. tuli lapsilta perhe-whatssappiin onnittelut: ilohan se on, kun mutikaiset muistavat. Totesin enshätään (ja lähetin kuvan): ”Kiitos, olen samassa kohtaa kuin viime vuonna samassa paikassa samaan aikaan. Maailma eri, avioliitto sama ja uusi Garmin.” [Palaan Garminiin joku päivä… 🙂 ].
Viime viikolla Pehtoori tuli vakavana luokseni ja ilmoitti: ”Ajattelin varata Uleåborgiin pöydän…” Jouduin ilmoittamaan, että olen jo varannut ja että ”ajattelin tarjota illallisen”. Mitäpä mies siihen? – Eipä juuri mitään.
Aika kului, kuluu, turhan nopeasti, välillä tuntuu siltä. Ja tänään 27.8. anno domini 2020 – jolloin on eräskin vuosi avioitumisemme jälkeen, tänään aamiaisella sain lahjaksi Garminin. Kyllähän minä olen harkinnut sen hankkimista, katsellut nettikauppoja, lukenut arvosteluja, kuunnellut tyttären kommentteja ja ajatellut, että enhän minä sittenkään moista härpäkettä tarvitse, Ja sitten: ihan innoissani olen tänään sitä opetellut käyttämään. Totta kai halusin sen!
Mutta kuitenkin: isoin ilo tänään oli Uleåborg. Miksipä ei sinne viettämään 37-vuotishääpäivää. Tietysti hyvin syömään, tietysti Uleåborgiin. Luottoravintola vailla vertaa.
Semminkin kun palvelu toimii – ja vielä kun ruoka on hyvää – innovatiivistakin. Tänä vuonna kun ei ole ollut kovin paljon kokemuksia uusista ruokaideoista niin olihan taas mukava. Nyt ehkä Campari löytää tiensä minunkin kokkailuihini …
Pehtoorin viesti kortissaan oli: ”Nyt kun on tutustuttu…”
Todellakin! Kun nyt ollaan tutustuttu! – Pian puoli vuosisataa yhteensä on tutustuttu! Ja tästä jatketaan .., kun kerran on jo tutustuttu! 😀 cin-cin…
