Kun mökkielossa on mukana pari pientä, ei ole tyhjiä hetkiä, ei turhia oleiluja. Tekemistä ja touhua on riittänyt koko päiväksi. Mökillä kun on saatava tehdä kaikkea mahdollista.
Aamiaispöydästä melkein hoppu ulos, koska sääkartat näyttivät ukkosmyrskyn saapuvan puolenpäivän aikoihin. Oli ehdittävä ennen sitä ulkoilla. Pakkauduimme autoon ja kohti Kutturaa. Tien alkupäässä on lanssipaikka, jonne parkkeerasimme ja siitä sitten korien ja sieniveitsien kanssa kohti mäntykankaita.
Apsulle oli tärkeää, että mukana oli oma uusi puukko, jonka sai 5-vuotislahjaksi. Viime kesänä Marttiinin tehtaanmyymälästä sen ostin, ja nyt eka kertaa käytössä. Lasten puukko oli hyvä sieniveitsi ja sillä opeteltiin vuolemista (ja varovaista käyttämistä). Kuinka sitä verrattiinkaan mummin, papan ja iskän puukkoihin: ”Mun on hienoin”.
Ja kuten kuvasta näkyy: sieniäkin löydettiin koko korillinen. Kaiken kaikkiaan kymmenen kangastattia tunnin samoilun tuloksena. Mutta pääasia olikin olla metsässä, kulkea ja kokea löytämisen riemu. Toki olisin ilahtunut edes muutamasta herkkutatista.
Kun palauduimme mökille, päätinkin lähteä vielä käväisemään pyörällä Ahopään tienoilla katselemassa josko sieltä jotain löytyisi: ei löytynyt. Mutta metsässä on hyvä pyöräillä, kävellä, olla. Ja kyllähän minun kehoni nykyisin melkein vaatii vähän pyöräilyä melkein joka päivä. 😉 Eikä hetki yksikseenkään tee pahaa.
Tummiakin tummempien ukkospilvien kertyessä tuntureiden ylle katsoin parhaaksi lähteä takaisin mökille, ja isot raskaat vesipisarat alkoivat tipahdella juuri kun käännyin Alahangan risteyksestä kohti mökkiä. En siis kastunut. Sade ja ukkonen olivat jykevät. Sateella mökin katto yleensä ropisee mukavasti, nyt kuulosti melkein hakkaamiselta. Ja ukkonen! Se tuli päälle juuri kun olin nukuttamassa Eevistä päikkäreille. Salamoi ja räiskyi rajusti, lopulta ukkosrintama loittoni ja uni sai tulla.
Eikä kovin montaa sateetonta hetkeä sitten ole ollutkaan: siispä vietimme päivän mökissä. Kokkaillen, syöden, toki saunoen, pelaten (Othello-oppia isältä pojalle), lukien (Apsu luki meille muille äänen Apo Apposta! Ja hyvin lukikin!), tanssien (pienillä kahden hengen tanssitreenit, Eevis hallitsee moshaamisen vaikka hiuksia juuri vielä olekaan 🙂 ), herkutellen ja höpötellen. Olennaista, että koko ajan tehtiin jotain… 🙂
