Viime vuosi oli äänikirjoihin hurahtamisen vuosi, tämä vuosi on ollut jotain ihan muuta, mutta kymmeniä niitä nytkin on tullut kuunneltua, puolenkymmentä luettuakin. Ja muutama lopetettua kesken. Kesken meinasin jättää myös Markus Leikolan järkälemäisen ”Teidän edestänne annettu”- opuksenkin. Mutta niin se vain puolet heinäkuun kirja-ajasta kului tuota kirjaa kuunnellen ja ihmetellen.
Ja nyt heti on sanottava, että ilman Antti Virmavirtaa kesken olisi jäänyt. Virmavirta on äänikirjojen lukijana mun ehdoton suosikkini, mm. siksi, että hän EI näyttele kirjoja, ei tee niistä mitään monologeja tai yhden hengen kuunnelmia, vaan oikeasti ”vain” lukee, MUTTA … tämän nimenomaisen kirjan kohdalla hän ehkä sittenkin myös (ääni)näytteli. Ja teki sen tavattoman hyvin. Kirjan henkilöt ja heidän tunnetilansa, jopa luonteensa saivat äänestä tulkinnan, lisäarvon kirjan tekstille.
En muista lukeneeni Markus Leikolalta aiemmin yhtäkään kirjaa, jotain kolumneja, artikkeleita kylläkin. Jo ennakkoon tiesin miehen oppineeksi ja teksteissään sarkastiseksi, mutta siinä kaikki. Heti alkumetreillä, kirjan alkusivuilla (ensimmäiset 100 sivua! 😉 ) tekstin nokkelat sanavalinnat, sanojen kaksoismerkitysten hauskuus, älykkäät viittaukset menneisiin ja nykyisiin maailman merkkihenkilöihin, historiaan ja biologiaan, tieteisiin ja taiteisiin toivat mieleen kirjailijan isän, Anto Leikolan, jonka luennoista darwinismista ja tieteenhistoriasta sain 1970-luvun lopulla nauttia ja joka oli myöhemmin yliopistollamme aate- ja oppihistorian professuuria hoitamassa samaan aikaan kun minä aloittelin tuntiopettajana. Sarkasmi, sukkeluudet, älykkyys, papereitta luennoiminen ja silti hillitön tietomäärä vyörytettynä jokaisella luentokerralla – tuosta vaan isä-Leikola luennoi. Ja samalla lailla tuntuu poika kirjoittavan.
Teidän edestänne annetussa minua viehättivät ja ilostuttivat erinomaiset nimivalinnat kirjan liki kahdellesadalle henkilölle ja hahmolle (mm. Donald, alfaurossimpanssi, joka on viettänyt nuoruutensa Amerikassa ja Trump, alfaurossimpanssi, joka on viettänyt nuoruutensa Afrikassa). Keskeisimpiä (!) romaanihenkilöitä ja -eläimiä on kaikkiaan 196. Keskeisimpiä siis. Näistä on luettelo kirjan FB-sivustolla, jossa on paljon muutakin mielenkiintoista asiaan liittyen: mm. se että Markus Leikola on 13.8. Oulussa puhumassa kirjansa syntyhistoriasta. JOS vain mahdollista, menen ehdottomasti kuuntelemaan. Ehdottomasti haluan kuulla, miten tällainen kirja voi syntyä, miten sellaisen voi kirjoittaa! Miten faktan ja fiktion rajat on olleet sekoitettavissa ja erotettavissa näin.
Minäkin hurahdin tänä keväänä äänikirjoihin, ja täällä kans tykästyttiin Antti Virmavirran lukemistyyliin Eero Huovisen kirjassa ”Äitiä ikävä”. Olet varmaan lukenutkin..? Tätä järkälettä en ole vielä uskaltanut ottaa työn alle, mutta kirjoittaja on tullut tutuksi kesän aikana Jari Tervon uuden ohjelman kautta.
Huovista en ole lukenut, mutta ehkä tulee luetuksi. Leikolan kirja on todella otettava ”työn alle”, sitä ei vain lukaista, mutta Virmavirta kyllä on loistoapuri tässä urakassa. 🙂