Kuten jo todettua, saimme eilen ystäviä ruokavieraaksi … siitä ilosta, yhteisten elokuisten Toscana-muistojen vuoksi ja laidunkauden lopettajaisiin, ostin ruokakaupasta kimpun auringonkukkia – tuomaan valoa ja iloa.
Tänään ne kyllä tuntuivat viestittävän, että tämä kesä oli nyt tässä. Kerta kaikkiaan ”ei enää jaksa edes yrittää”!
Ja totta puhuen ilman lurpahtaneita auringonkukkiakin tänään sellainen ”kesä-on-mennyt” -fiilis. Toisaalta: ei niin kovin riemullinen kesä ole ollutkaan, joten joutaa mennä. Elämä on: se on välillä helpompaa, välillä täynnä iloja ja helppoa eloa. Tämä kesä, tämä vuosi, ei ole ollut… Aika syvissä vesissä on tullut uitua… Nämä ”joka-toiset-sunnuntait” ovat vähän vaikeita, mutta onneksi on liikkuminen, tekeminen, aurinko.
En oikeastaan tarkkaan ottaen tiedä, missä tänään kuljin, mutta pyörän matkamittari näytti liki 50 km poljetuksi. Kertoo siitä, että liike on tärkeää, hyvää tekevää… Muistan käyneeni Kaakkkurin Cittarissa ostamassa lankoja, kuvanneeni ihan ruotsalaisen näköistä merenrantamaisemaa, … ajatelleeni taas kerran, että sitten kun olen vanha, TOSI vanha, haluaisin nähdä ikkunastani meren, edes veden … aamuin, illoin, öin, päivin. Liikkuvan veden. Joen, meren, suiston, salmen, puron, lahdenpoukaman, – kunhan on vettä. Joka liikkuu… Eikä lakastu (vrt. auringonkukat).
