Viikon kauppareissu on venynyt näin pitkälle: niinpä sitten aamukahdeksan jälkeen kaksin kävimme lähimarketissa, taisimme olla ainoat? Kunhan ruokakassit oli roudattu kotiin ja ostokset kaappeihin ladottu, oli aika ulkoilulle. Arvuuttelimme, mihin lähtisimme: minä etelään, Pehtoori pohjoiseen. Molemmat vältyimme pahimmanlaatuiselta räntä-vesi-raekuurolta, joka iski yllättäen. Juniori lenkillään kaupunkiin, samoin kuin Tyär Helsinki – Riihimäki -reissullaan olivat molemmat tahoillaan kastuneet pahimman kerran. Minä poljin paluumatkan kuuropilven reunan takana, kastumatta, mutta kuinka hiton kylmäksi sää romahtikaan ja maa oli taas kerran valkoisena.
Mennessä kohti Kempelettä oli melkein kevään tuntua. Tänään jätin jo toppaliivin pois (enää t-paita, neule, goretex), mutta olin ihan konttajäässä kotiutuessani. Viime syksynä ja vielä tammikuussa tuntui, ettei talvea tule, nyt on kyllä tuntunut, ettei kesää, ei edes kunnon kevättä, tule.
Kempeleen kotiseutumuseon pihapiirissä nautiskelin kahvin ja croissantin, tovin kuvailin, piipahdin kirkolla bongaamassa ”kirkollisen nallen” ja siinäpä se päiväretki olikin.
Kotihommia, yrttihommia, hyvää ruokaa. Niistäpä se tämä lauantai.
Elämäni eka tomaatti on jo kukassa. ”Gartenperle: runsassatoinen ja siinä on pienet vadelmanpunaiset tomaatit” – näin on luvattu. Saapa nähdä!