Perjantai. Toukokuun perjantai.
Tänään me sitten lähdimme Hailuotoon, – on aiottu monta kertaa viimeisen kahden kuukauden aikana, mutta vasta tänään saimme aikaiseksi. Nyt tuntuu, että oli hyvä, että saimme lähdetyksi juuri tänään. Tänään oli sille paikka, tarve, – pieni matka jonnekin pois. Ja lopultakin sääkin hyvä. Olkoonkin, että toukokuun puolivälissä pienelle patikalle ja linturetkelle tarvittiin toppaa ja villaa, hanskoja ja pipoa. Rannoilla tuulee.
Tänään suuntasimme vähän eri reiteille kuin esim. ruskaretkellä kolme vuotta sitten (ks. vinkkejä siltä reissulta täältä). Meillähän on ystäväpiirissä monia lintuammattilaisia, heidän kanssaan ollaan linturetkillä käyty, minuakin koetettu opettaa tunnistamaan ja innostumaan …
Olen ollut huono oppilas, mutta tänään innostuin kun erilaisia mielenkiintoisia, opittavia lintuja oli niin paljon, niin lähellä, kuvattavina (tosin 200 mm objektiivi EI ole lintukuvaukseen paras mahdollinen – mutta Pehtoori hieman toppuutteli, että ehkä ei ihan huomenna kannata lähteä hankkimaan 600-millistä 🙂 ).
Joka tapauksessa olin hämmästynyt, kuinka paljon lintuja tänään kohtasimme: liki 30 eri lajia laskimme nähneemme. Minäkin opin tunnistamaan monta uutta: isokoskelo, kalatiira, tukkasotka, liro, ja sitten tavallisia hanhia ja joku haukka Kirkonkarissa, kymmeniä joutsenia Pöllänlahdella, telkkiä ja muita ”uintilintuja” (Pehtoori kertoi, että niitä sanotaan vesilinnuiksi. 😉 ).
Kirkonkarin lintutornille ja laavulle menimme jättäen auton Kirkonkylän K-kaupan eteen ja siitä kävelimme muutaman kilometrin kunnes tieltä kääntyi pitkospuureitti Kirkonkarin laavulle. Siellä oli hyvä kahvitella, eväsleivät nauttia, kuunnella monien, monien lintujen hillitöntä laulantaa. Eikä ollut kiire minnekään. Suojaisilla taukopaikan portailla istuskelimme, mietimme: ”Mihin sitten?”
Palattiin Kirkonkylälle, autoon ja kohti Marjaniemeä. Merenrantaa. Kalasataman kautta rantaan ja patikkapolulle. Aurinkoa, eikä niin kovaa tuulta. Liikkumisen iloa, happea, helppoa oloa.
En taida koskaan saada tarpeekseni merenrannalla olosta.
Palatessa takaisin kohti lauttarantaa, ja kello kolmen lauttaa, piipahdimme vielä (vakaan toiveeni vuoksi) kotiseutumuseon pihapiirissä. Paljon muistikortille tallennettavaa tälläkin kertaa. Kaikkien Hailuoto-reissujen jälkeen minun ei enää tarvinnut (vai ei ollut suotavaa?) pitää Pehtoorille luentoa Hailuodon historiasta, joten minä vain kuvailin. 😉
Vielä piipahdimme Petsamossa. Siellä oli Hailuoto-laivan satama, ennen kuin lauttayhteys 60-luvun lopulla alkoi. Kulttuurimaisemaa katselimme, – toisaalta niin tuttukin.
Jopa toukokuinen maisema. Toukokuussa, kerran rospuuttokelien aikana 80-luvun lopulla Hailuodossa pidettiin pienimuotoinen konferenssikin. Olinpa itse sitä järjestelemässä, äitienpäiväksi sen ”buukkasin”! – minä silloin nuori, lapseton – ja kun juuri sillä viikolla ei ollut jäätietä, eikä lauttayhteyttä, pääsimme saareen hydrokopterilla! Olipa kokemus!
Tänään pääsimme saaresta lautalla ajoissa, hyvin mahduimme ensi yrittämällä kyytiin. Kotiin palauduttua poskia kuumotti kuin olisi ollut rinteessä tai ladulla päivän. Ahavoitti! Oli liikkunut, ulkoillut, hyvää tehnyt olo. Pehtoori totesi kalakaupan kassia etc kantaessa ”ihan kuin oltaisiin pidemmältäkin reissulta palaamassa”.
Hyvä reissu oli.
Luovosa kannattaa käydä.
Tykkään tuosta ensimmäisestä latokuvastasi. oltiin melko tasan vuosi siten myös Luotoilemassa.
Lato oli sisustettukin. Siellä oli iso pöytä ja penkit, joten retkeilijöille hyvä paikka evästellä. Luodossa kyllä kannattaa käydä: lähellä hieno luonto- ja kulttuurikohde. Kesällä varmaan myös ruokapaikat auki.
Kiva nähdä kuvia Luovosta sukujuurilta ja lukea kokemuksestasi tässä blogissasi. Ja niin tuttu ja turvallinen tunnelma noissa useissa kuvissa. En saa minäkään tarpeekseni meren rannalla olemisesta. Tuota Marjaniemen rantaa ja horisonttia katselen ajoittain myös tietokoneen taustakuvana.
Onpa mukava kuulla, että postauksesta ja kuvistani on iloa! Saattaa olla, että tälle kesälle (joskopa se joskus tulee) teemme toisenkin retken Luotoon…