Hajamietteitä, muistiinpanoja, etten unohtaisi …
Eilen luin jostain lehtiartikkelista, että Lapissa on niin paljon lunta, että se vaikuttaa painovoimaan! Haluaisin nähdä sen nyt! Tänä vappuna. Ystävien kanssa.
Yöllä oli satanut noin kahdeksan senttiä uutta lunta meidän kotipihalle. Sitä en halunnut nähdä. Varsinkaan vappuviikon tiistaina. Mutta minkäs teet?!
Lumesta ja koronasta huolimatta minulla oli sovittu tapaaminen puistossa. Ei lumi eikä korona estänyt tapaamista, joka johti myös yhteiselle sapuskalle ja touhuamiselle pihalla (Huvilaa ryhdyttiin jo tyhjentämään pihakalusteista, joita siellä talvi säilytetään. Tyhjennys myös siivoamista varten).
Lyhyt dialogi kiviä heitellessä:
– Mummi, minäpä jaksan nostaa Eeviksen?
– Et kai, Eevishän on jo aika painava…
– Jaksan, mulla on patesta!
– Oho, mistäs sitä on tullut?
– ParrrrrRRRsssasta ja porrrrRRRrrrrkkanasta. [ärrät on vieläkin rrrriemun aihe.]
Juuri nyt olisi tavallistakin tärkeämpää saada olla läsnäoleva mummi, – siten avuksi.
Oulun yliopiston hallitus on tehnyt päätöksen pääkampuksen siirtämisestä keskustaan! Vailla järjen häivää koko touhu! Ja oliko henkilökunnalta kysytty tai edes informoitu hankkeesta. Nope! No se ei yllätä.
Mitäs jos tekisi vapuksi Talonpojan perunasalaattia? – Olikohan tuo sen nimi. Pitääpä tarkistaa.
Merkillistä, kuinka paljon tulee takaumia. Tavallistakin enemmän.
Taas: itsestäänselvyyksiä ei ole.
Veripalvelusta tuli kirje. Sitteku. Nyt en lähde luovuttamaan.