Kaikkea merkillistä

Tänään niitä harvoja päiviä – never – jolloin en ole kotoa lähtenyt yhtään mihinkään. Enhän pitkään aikaan, vuosikausiin olekaan lähtenyt (oikeisiin) töihin, mutta nyt en tapaamaan ketään, en katsomaan mitään (museoon, markkinoille, leffaan, tai jotain happeningiä seuraamaan), en syömään minnekään (ystävien luo, ravintolaan, lounaalle, dinnerille), en kokoukseen, en äidin luo, ja nythän en edes ruokakauppaan hakemaan inspiraatiota viikonlopun kokkailuihin… En salille, en pyöräilemään, en merenrantaan kävelemään.  En hakemaan pojanpoikaa Leo´s Leikkimaahan. En ajelemaan päämäärättömästi ”jonnekin”. Saatikka, että olisin hakeutunut jonnekin ”reissun päälle”, edes naapurikuntiin, mökille, saatikka ulkomaille.

Ja KYLLÄ! kyllä nyt on vähän uivelo olo. SIIS: vaikka olen monta kertaa itselleni ja muille sanonut, saarnannut, koettanut hyvällä vihjaista, että ulkoilma on ihmiselle hyväksi, se auttaa moneen, en silti ole tänään käynyt ollenkaan ulkona. En mistään syystä.

Nyt jo mietin, mitenhän nukun ensi yönä? JOS tulee ulkonaliikkumiskielto (se on jo sanana vangitseva, ahdistava), en takaa seurauksia omassa pienessä maailmassani. Ehkä se on juuri se kohta, jossa läikkyy yli, kuppi kaatuu…

No mutta. Elämme merkillisiä aikoja, joten meneehän se tällainenkin päivä. Ja totta puhuen, olen aika lailla tyytyväinen: olen perjantaini ansainnut, sillä olen hoidellut monia asioita, akuutteja, toimeentuloonkin liittyviä, juttuja. Ja varautunut lähitulevaan. Saanut vihdoin kaikki edunvalvojahommat päivitetyksi. Ja ilolla katsellut ensi viikon säätiedotusta. Aloittanut jo huomisen ISON postauksen, jonka aiheeseen sain vinkin jokunen aika sitten. Ja viimeistään maanantaina täällä on tiedossa reseptipostaus.

Tässä välihuomautuksena: eilen katsomamme Juice-leffa oli ikäiselleni, tuon ajan eläneelle, Juicen nousun kokeneelle ja aistineelle, sen  ulkoaoppineeksi asti kuunnellut, hyvä. Mitä muistoja, palautumia, – muistin oikeastaan kaikkien biisien sanat ulkoa. Todellakin paremmin kuin virret ja maakuntalaulut, jotka ovat Pehtoorin ominta repertuaaria. 😀

Ja toinen ”viihdevinkki”, kulttuuria kotoiluun: Enni Mustosen ”Syrjästäkatsojen tarinoita vol. VIII ”Pukija” on juuri julkaistu sekä BookBeatissa että Elisa-kirjassa. Jo latasin puhelimeeni, mutta säästän ensi viikon pyörälenkeille.

Tänään olen kokenut myös jotain ”historiallista”; olen seurannut väitöstilaisuutta, joka tapahtui Oulu – Helsinki -akselilla. Väittelijä ja kustos Oulussa, vastaväittäjä Helsingissä ja yleisö (yli 100 henkeä) seurasi väitöstä nettiyhteyden takaa. Lektion ymmärsin, olkoonkin että oli kyse hammaslääketieteestä, ja totesin, että ainakin tässä kovin erilainen kuin ”meidän puolella” tapaavat olla…

Ja samaan aikaan vaatekaappianikin päivitin keväisemmäksi: tarkoittaa lähinnä sitä, että etsin talvista kevyempiä kamppeita. Lähinnä ulkoilukamppeita. Tsekkailin myös, mikä on minun huivitilanteeni, olisiko tilattava nenäsuu-suojia vai onnistuisinko kehittelemään muutamasta huivistani sopivia naamareita. Huiveista ei ainakaan ole puutetta. On väriä ja materiaaleja joka lähtöön… Näistä huolimatta tilailin itselle ja lähipiiriin näitä. Ja taas tuli täysin absurdiolo.

Elämme merkillisiä aikoja. Ehkä emme kuitenkaan niin merkillisiä, että vielä noista huiveista ja liinoista itse ompelisin mitään … Joka tapauksessa huomenna ulos, vaikka sataisi pieniä ämmiä. (Mistähän sekin sanonta tulee…)