Kotona ollaan

Hiljainen on kylätie…

Ja hiljaiseloa muutonkin. En edes lenkillä käynyt, kunhan touhuilin kotona. Ja shoppailin: koulutusta, ruokaa, viiniä, tekemistä. Ehkä huomenna on virettä tehdä niistä postaus, josko niistä olisi vinkkiä koteihin ja karanteeneihin. Luulen, että on parempi tuottaa tekstiä kuin ylenmäärin sitä lukea. Tänään olen sortunut ihan liikaa uutisiin. Ne eivät tee hyvää. Huomenna siis ulos, tekemään tekstiä ja kuvia!

Me teimme jo maanantaina päätöksen, että ensi viikolla ei mökille lähdetä. Minä kipuilin päätöksen kanssa jo viikonloppuna, ja sitten lopulta, että ei. Alunperin ajatus oli, että minä lähden jo maanantaina yksiksekseni, ja Pehtoori ja ystäväpariskunta tulevat sitten loppuviikosta ja ollaan porukalla pääsiäiseen asti. Että kerrankin minäkin olisin ainakin 10 päivää. Sitten ajatus muuttui, että lähdetäänkin koko porukka vasta loppuviikosta. Sitten, että lähdetäänkin Pehtoorin kanssa vain kahdestaan, vältellään ystäviäkin, kuten suositus on.

Vielä sunnuntaina selitin – lähinnä itselleni – että jos ostetaan kaikki tarvittava ruoka täältä Oulusta, meidän ei tarvitse käydä matkalla eikä Hangasojan varresta ollenkaan ihmisten ilmoilla. Ja todellakaan ei ole ollut pienintäkään aikomusta lähteä Saariselän yöelämään riekkumaan. Perinteinen ulkona ravintolassa syöminen yhden kerran viikon aikana, Kaunispään kaakaot ja/tai munkit, minun pari rinnepäivääni ja Kuukkeli-kauppa voidaan jättää väliin. Ja jos vähänkään tuntuu olo kipeälle, ajellaan (humps, kuudessa tunnissa) kotiin, välillä vain pysähdytään kylmäasemalla tankilla.

Pikkuisen kyllä sellainenkin olo hiipi, että olisi paha jättää tänne läheisiä, – ei niin, että mitään voisin tehdä, jos he sairastuvat, olen sitten mökillä tai kotona ja varmasti kauppa- ja asiointiapu järjestyisi ilman minuakin, mutta …

Ja edelleen uskon, että mökkireissu toimisi turvallisesti: emme siis veisi tautia Lappiin, kun vain ajaisimme kotoa mökkille, jossa pysyisimme. Ladulle ja tunturiin tietysti oli aie, mutta ei kontakteja mihinkään, ei kehenkään. Ja jos taudin saisimme, jo pienien oireiden ilmaantuessa tulisimme kotiin sairastamaan ja toivottavasti saamaan mahdollisesti tarvittavan sairaanhoidon.

MUTTA. Ei, ei siltikään. Ei tässä tilanteessa eikä tässä vaiheessa. Päädyin/päädyimme tulokseen: ”Korona lähtee, Lappi jää! Pääsemme sinne myöhemminkin.” Ehkä on kyse lojaaliudesta ja vastuullisuudesta, – olisi ainakin hienoa väittää niin, että vain ja ainoastaan ne vaikuttivat päätökseen, mutta kun nyt myös vahvasti tuntui, että olisi väärin lähteä. Omantunnon kysymys siis.

Kotona ollaan. Kotona on nyt parasta.