Kevättä ilmassa, ja Ainolassa. Ohijuoksutusta jo toista viikkoa: puiston purot pulputtavat, patoallas peilaa sinistä, kirkasta taivasta, ilma on lämmin ja hyvä hengittää.
Puistosta oli tehtävä poikkeama myös keskustaan; kylkikipu kun ei tokene, eikä salli oikein nukkuakaan, joten jo huolestuin ja kävin lääkärissä kuulemassa, että rintarangan vauriot ovat usein kivuliaita ja pitkäkestoisia ja että minulla ei mitään vaarallista havaittavissa. Kunnon dropit kuulemma kuitenkin tarpeen, että uni olisi keskeytymätöntä, pitkää ja levollista. Jo tämän kuuleminen helpotti. 😀
Ja miltäs Oulun keskustassa näyttää näinä päivinä: Rotuaarilla ja Valkean aukiolla ukkoköörit pitävät parlamenttia, mummaraiset töpöttelevät kauppakassien kanssa baskerit vinossa ja välissä puikkelehtii Voltin ruokakuskit kantaen lounasruokia etä- ja toimistoduunareille. Että sellaisia karanteeneja.
Hienoja ulkoilukelejä on luvannut pitkälle ensi viikkoon. Nautitaan siitä ja ulkoilukiellettomuudesta!
Ja tasa-arvosta. Nautitaan siitä täällä Suomessa jossa se on paljon pidemmällä kuin maailmassa yleensä. Näinä päivinä, tässä ajassa, Minna Canthin aforismi ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan puolikuollutta elämää” ei tunnukaan niin hyvälle kuin yleensä. Nyt tämä elämänmenon, sosiaalisen kanssakäymisen, kohtaamisten ”puolikuolleisuus” tuntuu paremmalta kuin se ”kaikki muu” joka tuntuu olevan epidemian roihahtaminen ylitsemme.