Näinä päivinä, elämänmenon ollessa poikkeuksellinen, voi olla erinomaisen kiitollinen siitä, että aurinko paistaa. Tänään oli huikea, tyven, aurinkoinen, kevättalven hieno ulkoilusää. Lähdinpä merenrantaan, enkä vain rantaan, vaan merelle. Jäällä oli paljon perheitä, yksinäisiä, pareja, pilkkijöitä ja kaveruksia. Ja rannalla yksinäinen pieni poika.
Ulkonaliikkumisenkiellon ollessa vielä vain uhattuna, muttei voimassa, tunsi riemua saadessa kulkea … ja väistämättä mietin … kaikkea. Ehkä minun hurahtamiseni menneeseen ei tässä tilanteessa ole kaikkein paras ajatuskulkujen suunta. Yritän – taas kerran – oppia suuntaamaan ajatukset ja elon tulevaan, enemmän tulevaan kuin menneseen. Tai ehkä parasta olisi ajatella tätä hetkeä.
Pari tuntinen vierähti ulkona nopeasti, turhankin nopeasti.
Olinhan luvannut, että meillä olisikin tänään perhepäivällinen. Että pikkuperhe tulisikin jo tänään syömään, vähän tavallista paremmin. Vietimme Miniän (20.3.) ja Juniorin (25.3.) synttäreitä. Ensi vuonna jo tasavuosikymmeniä, tänään pienimuotoinen juhla, jossa synttärisankareiden lapset, Apsu ja Eevis, käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen mummin lepsuutta: oikeaa ruokaa ei tarvinnut paljoakaan syödä, mutta jälkkärille ja suklaalle annettiin iso osa. 😀
Tämmöinen ”kakku” tänään: hillatiramisu tai lakkatiramisu. Any way. Juniori täyttää keskiviikkona ja Miniä eilen 29 vuotta, joten oli aika juhlia. Emme halailleet, en ollut kierrellyt kaupoissa hakemassa jotain tarpeellista vaatetta tai kodin tarvetta lahjaksi, vaan tänä vuonna oli verkkokauppaan lahjakortti hyvä ratkaisu, I suppose.
Nautimme viiniä ja muutama uusi reseptikin tuli testattua: palannen niihin tulevalla viikolla.