Lupaus pitää blogia tänäkin vuonna, on jo ensimmäisenä mahdollisena päivänä lipsumassa. Kuvasaalis olisi valtava, reseptejä jaettavaksi montakin (mm. friteerattu halloumi granaattiomenan kera!! Ihan pelkkää herkkua – ja kaloreita! ja lohiomenamousse… tästä tulee vielä yksi vakiojuhlaruoka). Mutta nyt ei virettä… 🙁
Vaikka iltapäivän kokkailin ja kuvailin, sekä samalla katselin ja kuuntelin läppäriltä Wienin konserttia, ehdin aamupäivällä ulkoillakin, ja kuvailla – tosin ulkoa kuvasaalis ei kummoinen.
Apsun kanssa piirustelusta ja kirjoittelusta voisin sentään kertoa. Poika kirjoittelee omaa nimeään ja kaikkia kirjoimia peräjälkeen ja pyytää sitten minua lukemaan niitä. Minähän luen. Ja sitten kirjoitan sisarensa nimen, ja Apsu osaa lukea vai sittenkin vain tietää, mitä siinä lukee. Luettelee kirjaimet, kun kirjoitan tätinsä nimen ja kun kirjoitan ´pappa´, – ja niin jatketaan. Ja kun kirjoitan ´mummi´, Apsu luettelee kirjaimet: äm, uu, äm, äm, suora viiva! Iille ei vielä ollut nimeä. 🙂 Jos tämä pieni ei olisi ”oma”, niin olisiko juttu näin hauska? Tuskinpa.
Ja ei, ei ole tarkoitus opettaa Apsua lukemaan, poika itse vain tykkää kirjainjutuista nyt. Ja sitä en aio kieltää… 😉
Tytärkin palasi pohjoisesta, joten juhlakausi vielä jatkuu.
Hyvää tätä vuotta ja kiitos edellisestä – älä vaan lopeta bloggaamista! Kiinnostusta kirjaimiin ei voi estellä, poikahan lukee pian R oli 4,5-vuotias, kun alkoi laittaa kirjaimia peräkkäin hämmästyttävän oikeaan järjestykseen. Ajatus alkoi raksuttaa ja viisivuotiaana osasi lukea. Vajaa viisivuotiaana aloitti uudelleen päiväkodin pikkusiskon äitiysloman jälkeen. Käsitteli ikäväänsä siellä niin, että alkoi kirjoittaa meille lappuja: ”hei äiti mitä kuuluu”. Sydän suli siihen paikkaan <3
Oi, varmasti suli!
Taitaa olla niin, että lähes puolet lapsista osaa nykyisin lukea ennen kouluun menoa. Enkä kyllä tiedä, haittaako se loppujen lopuksi. Meilläkin molemmat osasivat, Juniori oppi meilläkin jo viisivuotiaana, itse asiassa samoihin kun isoisonsa oli eskarissa.
Heidän päiväkodissaan/eskarissaan oli sellainen ”tapa” tai taisi olla joku ”kokeilu”, että tavarat ja paikat oli nimetty lapuilla, tyyliin, että ovessa oli lappu ”ovi” ja tuolissa oli lappu ”tuoli” jne. Ja kyllä kai sillä että lapsille luetaan tai heidän kanssaan – ”läsnäolevasti” – luetaan on merkitystä.
Ei liene yllätys, että olen sitä mieltä että lukeminen kannattaa aina.