Olen käyttänyt eräänkin tovin etsiskelllen postausta (ja kuvia) kertoakseni siitä päiväpatikasta, jonka teimme ´joskus´. Minun mielestäni olimme siellä ’jonakin vuonna’ alkukesästä, jolloin kurun pohja oli täynnä vettä, ja itikatkin jo haittona. Pehtoori väittää, että olemme kävelleet siellä isänpäivänä! Siis marraskuussa!
Taas kerran on tullut todistetuksi se, mistä historiantutkimuksessa (ja ihmiselämässä) useinkin kiisteellään: muistitieto ei ole luottettavaa muuta kuin kertomaan siitä, MITEN (eri tavoin asioita) muistetaan, ei siitä, mikä on ”absoluuttinen totuus” (jollaista en monessa asiassa usko olevan olemassakaan). Se, että otetaan selvää, MIKSI muistetaan eri tavoin, on mielenkiintoista ja avaa tutkimuksellisestikin uusia näkökulmia, ja tuo vastauksia.
Mutta siis: tänään olen hiihtänyt Hirvaskurussa (kiitos vinkistä Naantaliin!). Aiemminkin olen ollut siellä joskus: joko alkukesästä tai marraskuussa – entäpä jos molempina? – Joka tapauksessa sielläpä oli tänään hiihtäjän hyvä hiihdellä. Tosin ei edes hyvällä tahdolla voi väittää minun suksimistani sujuvaksi. Ei ole kyse lentävästä liikkeestä ladulla – ehei, enempi vähempi sellaista hiljalleen kulkemista on laduilla kulkuni. Mutta sellainenkin on hyväksi, ulkoilma on hyväksi, liikkuminen on hyväksi, luonnon ihailu on hyväksi, leppoisa kuvaaminen on hyväksi. Siinä se iltapäivä vierähti.
Aamupäivällä olin kylillä: kaupassa (jossa oli paljon yskiviä kiinalaisia – onhan järkyttävää, kuinka moiseen kiinnittää huomiota, kun antaa uutisoinnin luoda huolta!) ja kävelemässä (jossa oli jo aamuyhdeksältä monia, monia aasialaisia ilman pipoja vaikka pakkasta oli melkein -20 C. Toki siinä saa flunssan! Onneksi ihan tavallisen flunssan.)
Kuvaamassa toki olin. Olen hiljalleen ajamassa alas kuvatoimituksia kuvatoimisto Vastavaloon, siellä pian 2000 kuvaani, ja nyt suunnilleen kuukauden vielä sinne aktiivisesti kuvaan, – sitten olkoon sivuseikka arjessani.
Arjelta ei muutoin ole tänään tuntunut. Pakkasen ja liikkumisen lisäksi on ollut sauna ja sapuska (veriappelsiinilohta ilman veriappelsiinia korvasin appelsiinin greipilllä), YLE Teeman tv-sarja Ferranten kirjasarjasta on vaikuttava, kuten kirjatkin. Ei ole muovinen, eikä tekotaiteellinen, on hyvä. Ainakin ensimmäisen jakson katsottuamme vaikutelma on tuo. Juhlaa on, kun telkkarissa on vaihtoehtoja Putoukselle, Posselle, rallille ja ties mille. Kaikki nämä ovat tehneet juhlan.