Viimeisen vuoden aikana kirjallisuuteen perehtyminen on ollut enimmäkseen äänikirjojen varassa, – taitaa olla jo yli sadan tuo lukumäärä. Viimeiset neljä ovat kaikki olleet omalla tavallaan hyviä, kaksi liki vavisuttavia, niissä on paljon asiaa, tietoa, – tietoa myös ihmisen pahuudesta.
Rauli Virtanen, Reissukirja
Merete Mazzarella, Elämän tarkoitus
Anna Fifield, Loistava toveri Kim Jong Un
Tara Westover, Opintiellä
Toisaalta niissä kaikissa on myös toivoa, ja uskoa siihen, että tieto ja ihmisten välinen luottamus ja toisista välittäminen voivat viedä maailmaa kohti parempaa. Kirjat vievät maantieteellisestikin maailman äärille: Pohjois-Koreaan, Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin ja kaikkialle maailmaan. Ne eivät ole romaaneja, vielä vähemmän historiallisia romaaneja.
Tara Westoverin kirja jätti ehkä isoimman jäljen. Se on kirjaimellisesti uskomaton. Mormooniperheen kuopuksen Tara Westoverin tähän astista (33 v.) elämää on vaikea uskoa todeksi. On vaikea uskoa, että Idahossa kasvanut nuori nainen, jota ei päästetty kouluun, kuten ei sisaruksiaankaan, on selvinnyt ja kouluttautunut, väitellytkin jo. Perheessä koulutus, lääketiede ja yhteiskunta (illuminaatti) olivat pahasta; paljolti erityksessä kasvatetun seitsemän lapsen ja heidän vanhempiensa arki ja elämä kertovat siitä, kuinka uskonto voi viedä ihmiset käsittämättömiin ajatuksiin ja toimiin. Jossain arvostelussa kirjaa valitettiin puuduttavaksi yksityiskohtien jankkkaamiseksi ja jossain toisessa psykiatri väitti, ettei kukaan voi henkisesti selvitä tuollaisesta, mutta minusta Westover kirjoittaa hyvin, ja uskottavasti. Kirja kyllä kosketti kovasti.
Amerikkalaistoimittaja Anna Fifieldin kirja Pohjois-Korean diktaruurin kolmannen polven hallitsijasta, ”Suuresta Johtajasta” ja hänen maastaan on pitkän, ison työn asiantunteva tulos. Se ei ole – ainakaan näkyvästi – asenteellinen, mutta se saa miettimään, miksei tällaiselle diktatuurille voida tehdä mitään, vaikka siitä ja sen julmuudesta tiedetään. Toisaalta hämmästyttää Kim Jong Uninkin elämä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämäkin.
Virtasen ”el
ämäkerta” on hyvä kertaus maailmanpolitiikasta viimeisten 40 vuoden ajalta, ja vaikka hän vähän machoileekin, niin kuitenkin aika rehellisesti kertoo itsestään ja peloistaan; on nöyrä ja humanitaarisia arvoja peräänkuuluttava. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu ja parasta kirjan antia onkin se, kuinka hän kertoo reissuistaan, siitä miten matkaa on tehty ja siitä, miten toimittajat toimivat.
Merete Mazzarellan ”Elämän tarkoitus” on humanistin, kirjallisuuden tutkijan, filosofin, filosofin puolison, vanhan naisen viisas, oppinut kirja. Kirjassa on paljon hienoja, aforistisia ajatuksia, ja tietoa siitä, miten elämää, vihaa, myötätuntoa, surua, ystävyyttä ja arkea on tieteissä ja kirjallisuudessa käsitelty. Ja mitä niistä on ajateltu, miten niitä arvotetaan. Tätä kirjaa on luettava aina vain luku kerrallaan. On miettimistä niin paljon. Ainakin tässä iässä, tässä elämäntilanteessa olevan.
Jos vain yhtä näistä pitäisi suositella, niin se on Westover. Barack Obamakin suosittelee. Kuten myös Oprah, ja kaikki muutkin oman talk-show´n omaavat amerikkalaiset.
Näiden neljän kirjan rinnalla on kulkenut myös kaksi oikeaa, paperikirjaa, jotka ovat osin tuttujen tekemiä. Palaanpa niihin tässä loppuviikosta.