Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.
Ja homma jatkuu…
Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?), tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!
Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”. Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta … No mutta en ole.
Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.
Koska tuppaan olemaan vähäsen nurinkurinen tai ainakin ajatukseni ovat sellaisia, käännetäänpäs asiaa.
Jos olisit opiskellut italiaa, käyttäisit sitä joinakin päivinä vuoden aikana kun tilaat vaikka ruokaa. Toki tuolloin ymmärrätäen täydellisesti, mitä tilaat.
Jos taas olisit kuntoillut maratonit mielessä, juoksisit niitä muutamana päiväna vuodessa (jollei ole ylikuntoa). Toki olisit tuolloin hyvässä fyysisessä kunnossa.
Mutta JOS ET pitäisi blogia, me lukijat ja katselijat emme saisi jokapäiväistä tarina- ja kuva-annostamme.Toki JOS et olisi edes aloittanut, emme tietäisi, mitä vaille olisimme jääneet!
Hyvää matkaa talveen!
Päivittäisistä annoksista mukavasti riippuvainen Anneli 😉 , kiitos kommentista. Onhan se noinkin. Ja elämähän on valintoja: aina ei voi valita. Tämän minä olen valinnut ihan itse, ja elämäntavakseni ottanut. Eikä se nyt haitttaa. Semminkin on kun (vakkari)lukijoita. 😉
Komppaan Annelia, sitä paitsi sinähän teit viime kesänä useampikin pyöräilymarathoneja:)
Niin tein ja kaipaan niitä pyöräretkiäni kovasti. Toisaalta: bloggasinhan minä kaikkina noina pyöräilypäivinäkin. Kuuluu elämääni siinä kuin hampaiden pesu ja kirjatkin. Osa arkea ja juhlaa.