@Funchal, Madeira

Klo 2.22.  Silloin loppui uni. Jota ei ollut kertynyt vielä neljää tuntiakaan. Nukku-Matti ei tehnyt täyttä vuoroa, vaan katosi aamuyön pimeyteen. Aamuyön pimeydessä mekin sitten lähdimme liikkeelle. Kone lähti kuudelta, ja jatkolento Helsingistä kohti Madeiraa yhdeksän jälkeen.

Tax-freessä oli aie hankkia talviparfyymi, olin jo päättänyt, minkä ostan (Aqua di Parma, ´Nobile Pioni´) ja oliko sitä Finskin myymälän valikoimissa? – Ei ollut ei. Kun olin puolustuskyvyttömässä päättämättömyyden tilassa, kohdalle sattui myyjä, joka ei vastannut kemppareiden normikylmiä muoviseksi meikattuja mallinukkeja, vaan oli ystävällinen ja miellyttävästi reipas.

Kerroin hänelle, että olen iät ajat käyttänyt ja pitänyt italialaisista tuoksuista; Cucci ja Giorgio Armani ovat usein miellyttäneet, mutta mitä toteaa alan ammattilainen: ”minä katson rouvan habitusta, niin suosittelenpa tätä kypsälle naiselle juuri sopivaa …. ”  (”kypsälle naiselle”? –  aivan kyllähän minulla muutenkin on tämä ikäkriisi vielä pienesti kitumassa) ja tuoksautti pienelle pahvilapulle Guerlainin kukkaistuoksua, jossa oli hedelmää, palisanteria ja  jotain …   Keskeytin hänet ja totesin, että eikös se tuoksu myös vähän saippualle? – Eheii, ei siinä ole saippuaa vaan ambraa, ja tekee tuoksusta puhtaan. – Hmm… kysyin, että miten hän voi ne tunnistaa ja muistaa. Neljäkymmentä vuotta näitä pulloja pyöritellessä on tullut opittua… Ja kyllä, kyllä hän löysi kerralla minulle mieluisan tuoksun, ranskalaisen! No se laukussa sitten lähtöportille.

Lento Helsinki – Funchal sujui myötätuulessa aikataulua nopeammin, joten reilun viiden tunnin jälkeen kone laskeutui Madeiran poikkeuksellisen lyhyelle kiitoradalle – nykyisin kuulemma jo 2500 metriä pitkä, ja nimetty Cristiano Ronaldon mukaan. Hän kun on tältä saarelta kotoisin. Lennolla oli mukava vieruskaveri, jonka tietämys, useiden vuosittaisten Madeiran matkojen tuloksena,  ja hän kerrytti minunkin tietojani lisää. Onhan meillä jo kahden aiemman kerran perusteella jonkinlainen tuntemus ja tietämys tästä niin vehreästä, kauniista, rauhallisesta saaresta ja pääkaupungin osalta tyylikkäästä kaupungista.

Ja  lennon kapteeni Holopainen! Ainakin viisi kertaa hän otti asiakseen kuulutella ja kertoilla kaikenlaista. Ja lievittää turbulenssi- ja lentopelkoa niiltä, joilla sitä varmasti Pohjanmeren yllä oli. Olipa kyllä melkoista hetteikköä. Holopainen kertoi meille vallan leppoisaan tyyliin liikennelentokoneista, lentämisen hiilijalanjäljestä, lentokoneteknologiasta, lentämisestä, säästä, turbulensseista. Ja mm. Airbus 321 A (207 hengen) koneesta hän kertoi sen, että jos mielii sellaisen ostaa, niin ”listahinta” on suunnilleen 125 miljoonaa. Kyllä tykkäsin Holopaisen jutuista.

Tiesittekö, että tuo siiven kärjen ”nosto” on 2,5 metriä korkea, ja sen vaikutus polttoaineen kulutukseen  on merkittävä. Helsinki-Madeira – lennolla kuluu 23 000 litraa löpöä, mutta kun siivissä on tuollaiset nostot, niin 1000 litraa säästyy. 

Funchaliin laskeuduttiin paikallista aikaa vähän puolenpäivän jälkeen, – aikaero on kaksi tuntia Suomeen. Tuntui hyvälle että oli valittu tämä lomakohde, vaikka periaatteena meillä onkin, ettei kahta kertaa samaan paikkaan lähdetä Ja tämä periaatehan ei koske Roomaa.  Rooma on ikuinen. Rooma on eri juttu.

Hotellimme on Boutique hotel Castanheiro. Ihan keskellä Funchalia. Ihan keskellä. Kaupungintalon aukion vieressä.

Tämän aukion nurkalla on meidän hotelli. 

Oikein hyvälle tämä vaikuttaa. Kerron kuvien kera joku päivä lisää…

Kunhan saimmme vähän kevyempää ylle, lähdimme tepastalemaan kaupungille. Aloitimme patikointia varovasti, lämpimään ilmanalaan (+29 C) totutellen ja hakien oikeaa nesteytystasapainoa. ☀ Ensimmäisen kolmen kilometrin matkaan meni tunti.  🙂

Siirtyminen lokakuisen Oulun pyöräteiltä Madeiran lämpöön ja kävelyyn sujui aika mukavasti.

Olut ja bianco Sangria Golden Cafen (varmastikin koko kaupungin kallein terassikahvila) maistuivat oikein hyville, ja väsy alkoi tuntua.

Ja mitä näimmekään? Ei ole ukot korttipeliringistä mihinkään häipyneet!! 

Kävelimme hotellille, ja uimaan! Hotellin uima-allas on kattoterassilla, jossa tovin torkuimmekin. Nyt on suihkuteltu, on nälkä ja me lähdemme Rua Santa Marialle syömään jotain ihanaa paikallista kalaruokaa, ja minä liittelen kuvia sitten palattuamme – joten yöllä tai huomenna niitä tässä. Pysykäähän linjoilla. Lomakirjeenvaihtajanne on levollisena kohteessa. 😉

Että minä tykkään noista kivetystä aukioista ja kaduista. Ovat kovin kauniita. Ilo on tepastella. Huomenna jo vähän kauemmas. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

Rua Santa Marian varrella olleessa Mozart-ravintolassa  oli miellyttävä miljöö, ystävällinen palvelu, ja erinomaista kalaruokaa: minulla meriahventa ja passionhedelmäkastiketta. Tuo kastike oli ihan uusi kokemus, on kotosalla etsittävä resepti.

Pehtoori jaksoi vielä jälkkärinkin. Suklaafondant nuottiavaimella.