Tänään on ollut viikon lämpimin ja aurinkoisin päivä. Ja siitä ilosta olemme liikkuneet oikein kunnolla. ”Minä voitin!” – ilmoittaa Apsu suunnilleen kaikkien tapahtumien jälkeen, aivan sama, onko menossa muistipeli, leivän syöminen, puronrantaan juokseminen tai yöunien pituus, – joskus voittotuuletus on ansaittu, aina ei, mutta tänään kyllä nelivuotias teki voittoisan suorituksen. Kävi vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa ”vaunupatikalla” ja käveli reilun kuuden kilometrin lenkin tunturissa – eikä ollut moksiskaan. Vielä illalla jaksettiin kaksin kulkea purolla ja heitellä tikkaa. Ja yhdessä todeta, että ei ole kiva lähteä huomenna kotiin.
Pehtoori kulki kultareitillä kohti Kutturan tietä. Minä ajelin maastopyörälläni pitkin latupohjia ja palalin pikitietä – hillittömässä vastatuulessa. Koin sen, josta Tyär mankelimatkallaan kertoi: alamäetkin oli poljettava. Mutta olin kovin iloinen, että parinkymmenen kilsan pääosin maastolenkistä en ollut minäkään moksiskaan. Hyvälle tuntui kulkeminen. Kuvasaalis tänäänkin vaatimaton, kuten koko viikolla. Porotokkaa sentään … 😉
Ja yhdessä sapuskan tekoa, pitkään ruokapöydässä, pienten kanssa touhuamista, Eeviksen sylittelyä. Eeviksessä mökillä parasta on olleet oravat, jotkä näkyvät hänen paikaltaan ruokapöydästä. Niitä on seurannut ja hihkunut niiden liikkeitä. Ja kuukkelikin kävi lintulaudalla! Ei riemulla rajaa!
