Kirjakesän saldo

Kirjojen kesä. Pyöräilyn kesä. Kotikesä. Lähimatkailukesä. Valokuvauskesä.

Minulla on ollut puhelimessani BookBeat -äänikirjatili nyt viitisen kuukautta, ja sinä aikana olen lukenut kolme ”oikeaa” kirjaa ja kuunnellut 50 äänikirjaa, mikä merkitsee noin kymmenen kirjan kuukausivauhtia. Kolme päivää per kirja. En ole koskaan lukenut näin paljoa näin lyhyessä ajassa. Enimmäkseen olen kuunnellut pyöräillessä, mutta myös kotona ja pihalla puuhaillessa sekä kuvia tehdessä. Enin osa luettujen listan kirjoista on romaaneja. Ensimmäiset kymmenen kirjaa kommentoinkin jo toukokuussa:  TÄÄLLÄ

BookBeatissa kirjoja on mahdollista pisteyttää asteikolla 1 – 5. Olen melkein kaikille antanut pisteitä, mutta skaalani on kapea 3 – 5. Muutaman olen keskeyttänyt aika alkuunsa, ovat siis olleet ”huonoja” tai eivät ole sittenkään kiinnostaneet. Kolmonen arvostelussani tarkoittaa mitäänsanomatonta, nelonen oikein hyvää ja vitonen on kirja, josta olen nauttinut kovasti ja jota mielelläni suosittelen.

Ensimmäisenä on mainittava Jojo Moyes. Olen kuunnellut kaikki kuusi hänen suomenkielistä kirjaansa. Olen pitänyt niistä kaikista, mutta nimenomaan trilogia (Kerro minulle jotain hyvää, Jos olisit tässä ja Elä rohkeasti) ja varsinkin sen ensimmäinen kirja kiehtoivat kovasti. Olkootkin että olivat yhden sortin rakkausromaaneja, ei niin ”realistisia”, ei mitään samaistuttavaa, jne. mutta niissä oli jotain koukuttavaa. Ehkä päähenkilö Louisa Clark oli niin ”hyvä tyyppi”, oikeasti ”hyvä ihminen”, että ihastuin häneen. Ja Mervi Takatalon hienovaraisesti ”ääninäyttelevä” luku miellyttää minua.

Tavallaan historiallinen romaani on Kathryn Stockettin ”Piiat”. Se sijoittuu 1960-luvun Missisippiin, jossa mustat kotiapulaiset ja valkoiset kotirouvat elävät maailman ja arvojen muuttuessa. Kirja on paksu, mutta parikymppisen valkoisen nuoren naisen Skeeterin murtautuminen irti vanhoista kaavoista ja asemista on kuvattu hyvin, osana isompaa yhteiskunnallista ja sosiaalista muutosta joka Yhdysvaltojen etelävaltioissa tuolloin tapahtui. Tästä on kuulemma tehty elokuvakin, haluaisinpa nähdä.

Jotenkin tämän kanssa rinnakkainen on Kevin Kwan´n ”Ökyrikkaat aasialaiset”. Ihan hulvaton kirja. Esittelyssä todetaan ytimekkäästi: ”Megaluokan ilmiöksi noussut romanttinen komedia seuraa kekseliäitä juonitteluja naimakauppojen kulisseissa.” Mutta kyllä minä tässäkin näen myös kuvauksen arjesta, tai maailmasta ja maailmankuvasta. Tosin hyvin erikoisen ja pienen populan maailmasta. Varsinkin tästä tehdyn elokuvan haen vielä joskus katseltavaksi. Jo niiden vaatteiden takia!!!!

Kolmas – ja täysin erilainen – historiallinen romaani on Minna Rytisalon ”Lempi”. Se on kaukana romanttisesta komediasta, se on kertomus sodasta, naisista, Lapista. Se on rakenteeltaan taiten tehty, eri näkökulmat pistävät lukijat ajattelemaan ja muistamaan, että koskaan ei ole yhtä totuutta. Rytisalo kirjoittaa – verevästi? En tiedä oikeaa sanaa, mutta teksti on juuri niin raastavaa tai rakastavaa kuin sen kuuluukin olla. Tämä on hieno kirja. Vaikea uskoa esikoiskirjaksi.

Ihan kummallinen kirja on  ”Eleanorille kuuluu ihan hyvää (Gail Honeyman)”. Se kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Tätä kuunnellessa tuli mieleen, miten kukaan voi keksiä tällaista Eleanoria. Tämä kirja ei naurata, mutta on jotenkin kummallisesti hauska. Ehkä minulla on outo huumorintaju.

Jonas Jonassonin kirja on minusta ehkä miesten kirja. Ehkä tuntemus johtuu siitä, että siinä on sellaista artopaasilinnamaista veijaritarinaa. Ihan mahdoton kohellus, mutta sopi oikein hyvin heinäkuun lämpimien päivien pitkien pyörälenkkien ”lukemistoksi”. Jonasson on minulle uusi tuttavuus, mutta en niin ihastunut, että olisit muita kirjojaan ladannut kuunteluun. John Williamsin kirja Stoner sai minulta myös vitosen – siitä olen postannutkin jo aiemmin. Vieläkin muistan tuon kirjan tuoman tunnelman, kirjan hengen.

Aivan erilainen kuin yksikään edellisistä on Stockman Yard – Myymäläetsivän muistelmat (Antto Terras). Ihan uskomattomia faktoja Stockasta, siellä varastelevasta monenkirjavasta porukasta ja kaikesta mikä liittyy varasteluun. Kirja sisältää myös hyvin käytäntöihin opastavan ”Myymälävarkaan käsikirjan”. Terras on tekstissään sarkastinen, hauska, analyyttinen, hieman (sosiaali)rasistinenkin, mutta kaikkinensa kirja on ehdottomasti kuuntelemisen väärti. Varsinkin kun lukija on Antti Virmavirta.

Pauliina Vanhatalon (omaelämäkerrallinen) ”Toinen elämä” on hyvä kirja. Ihan kuin lukisin jostain tutusta. Se on pohdisteleva kirja, naisen elämä 40-vuotiaana… Vanhatalo kirjoittaa ”salanimellä” Veera Vaahtera romanttisia komedioita, joita niitäkin olen nyt pari kuunnellut. Ne riittänevät, mukavia pikku tarinoita, mutta ”oikean” Vanhatalon tuotanto on minulle mieluisampaa.  Satu Vasantolan kirjan ”En plaa takaisin koskaan, luulen” kuuntelin liki ahdistuneena. Se oli minulle rankka, mutta hyvin paljon silmiä avaava. Kirjan kerronta, kahden naisen elämän kuljettaminen rinnakkain on tehty taidokkaasti.

Mia Kankimäen kirjan ”Naiset joita ajattelen öisin” olen jo aiemmin kehunut ja sen innoittamana kuuntelin myös hänen ensimmäisen kirjansa ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”, – luulen, että siitä pitääkseen pitää joko olla käynyt Japanissa tai ainakin muuten tuntea japanilaista mentaliteettia ja arvomaailmaa edes vähän, että kirja avautuu ollenkaan. En tiedä avautuiko se minullekaan ihan tarpeeksi, mutta pidin siitä. Pidän Kankimäen tyylistä. Ja kirjan jälkeen minäkin olen laatinut luetteloita. Entistä enemmän erilaisia luetteloita. Tulette vielä törmäämään niihin. 😉

Onhan tämäkin jo yksi luettelo.