Se pitäisi muistaa, että on tärkeää nauttia pienistä asioista, tärkeistä ihmisistä ja hyvästä ruoasta. Elinehtoja taitavat olla nuo. Tai noh, minulle ainakin ovat. Meillä on nyt taas pitkäksi aikaa varastossa hyvää mieltä noista jutuista.
On Kalaasien jälkeinen sunnuntai, Pehtoorin synttärit, elokuun leppoisan lämmin sunnuntai. Ja mietin, että kannatti pohtia ja tehdä päätös. Minähän sen tein, Pehtoori myötäili, – ei mikään äkkinäinen päähänpisto, vaan pitkän pohdinnan ja itsetutkiskelun tulos. Eilen oli meillä vietettyjen Kalaasien 20-vuotisjuhla, joka oli samalla viimeinen kerta Kalaaseja. Kaikkien aikojen kalaasit. Kaikki 20 vuotta!
Nyt kun kaikki on siivottu, lasit ovat taas paikoillaan kiillotettuina, vain kerran vuodessa käytettävät tarjoiluastiat omissa jemmoissaan, Festa mööbleerattu tavalliseen kuosiinsa (pöytä lyhennetty, liinat pakattu pesulakassiin [viime vuonna ei muuten pesetetty 😉 ], syöttötuoli palautettu paikalleen), viinipullot roudattu kauppaan, ruokien vähäiset rippeet täydennettynä grillimakkaralla syötetty pikkuperheelle, olemme vieläkin tyytyväisiä ratkaisuun: Kalaasit oli hyvä lopettaa, kun oli vielä mukavaa, kun oli erinomaisen hyvä fiilis, kun kaikki ystävät vielä halusivat tulla (kai?). Kun minullekin niiden järjestäminen oli enimmäkseen ilo, eikä vain suoritus.
Viime vuosina – vanhentuessani, laiskistuessani, kaiken käydessä hitaammaksi – olen aina vain enemmän harmitellut (myös Pehtoori on), että monet jutut menevät ohi, en ehdi OLLA ystävien kanssa, silloin kun he ovat meillä. Minä vain touhuilen ja kokkailen, huolimatta, että puolenkymmentä vuotta vieraatkin on ohjattu avuksi tarjoilu- ja siistimishommiin. Oma vika.
Tiedän, että minulle tulee pian ajatus, että olisi aika järjestää jotkut juhlat, joihin voisi kutsua ystäviä: hattukekkerit, joulukinkerit, pikniknyyttärit, … Olen varma, että kaikkien kalaasien tuhkasta nousee jotain uutta – eihän kalaaseista luopuminen tarkoita luopumista ystävistä. 😊 Minun – juuri minun – on nyt vain luovuttava, harjoiteltava ja opeteltava luopumaan. Sitähän joutuu näillä vuosilla tekemään koko ajan. Nyt kun vielä saa usein jotain tilalle – ehkä juuri sen takia, rohkenin tämän päätöksen tehdä. Uskon vahvasti, että vielä seuraavat 20 vuotta meillä on tällä samaisellla porukalla hyviä yhteisoloja ja juhlia…. erilaisia, ei niin ennakoitavia, sellaisia, joissa on yllätyksellisyyttä, joissa on iloa ja eloa, mutta joissa on myös tuttuutta, ystäviä, hyvää ruokaa, jotain uutta, mutta myös rauhaa. Vähemmän juttuja, enemmän kohtaamisia.
Ja kuinka olikaan eilen mukava, ja niin helpottava, huomata, että ystävät (pienen nieleksemisen jälkeen 🙂 ) ymmärsivät, miksi tähän olimme päätyneet. Ja olin näkeväni, että moni jo eilen ajatteli, että ”kyllä, kyllä tämä on juuri oikein”. Siinä uskossa nyt olen, – oikeastaan jo seuraavien juhlien menua ja kattausta suunnitellen … 😀 Jotenkin kaihoisa olo. Tai noh, hämmentynyt, helpottunut, hyvä.
Näitä sinun touhujasi vaikkakin vain näin blokin välityksellä seuranneena, on helppoa kuvitella, ettei tuo todellakaan kaiken loppu ollut.
”Minun touhujani”!!? 😀 😀 No joo, taidat tulkita aivan oikein. Ei ole suinkaan tarkoitus, että ”olisi kaiken loppu”. Vielä on mahdollisuus uudistua, oppia uutta, keksiä jotain erilaista, innostua, iloita. Juuri siksi vanhasta oli luovuttava. Hyvä näin.
Selitys hyväksytty
Huh! 😉