Pitkään aiottu kotiseuturetki vol. XX, joka olisi samalla tähänastisen sähköpyöräilykesän pisin (80 km) ja jota olin suunnitellut ja sopinut tälle päivälle, oli aamulla vaakalaudalla. Sääkartat ja sateellitutkat näyttivät iltapäiväksi vesisadetta ja ukkoskuuroja. Ajatuksena kun oli ajella systerin tykö Iihin uimaan, mutta sen verran sokerinen olen, etten halunnut sateeseen ajelemaan ja kuvailemaan. Kyllä minä sitten kuitenkin uhmasin sadetta: Iihin menin, uimaan en.
Haukiputaan sillalla. Kiiminkijoki aamulla lähes tyyni.
Huom. Pyöräkoriin juuri sopiva Fjällrävenin repun ”kamerainsertti”,
josta voin kameran ja objektiivit kätevästi ottaa esiin kuvaushetkiin.
Kamerakotelon päälle sitten vielä pikkuinen cityreppu (kuvassa se roikkuu satulassa).
Iin keskustassa kiertelin ja hätäisesti (lue: huonosti) kuvailin. Ajelin ympäristötaidepuistossa ja pappilantiellä, Haminassakin kävin. Kirkkoon olisin halunnut sisälle, kun näitä Oulun naapuriseurakuntien kirkkoja (Kiiminki, Oulunsalo, Kempele, Haukipudas, Turkansaari) olen tänä kesänä käynyt katselemassa ja monia sisältäkin kuvaamassa, mutta olipa tämäkin kirkko rempan alla, joten ei sisäänpääsyä. Mantereen puolelta alkoi nousta pilviä , joten mietin, jatkanko sittenkään matkaa sisaren luo asti vai käännynkö jo kotimatkalle? Päätin ajella jokisuuhun – uimaan?
Ei, en uimaan. Uikkarit oli kyllä mukana, mutta kun en halunnut jäädä kovin pitkäksi aikaa, saunan lämmityksineen kaikkineen, oli melko kylmäkin ja koko ajan oli sateen uhka olemassa. Sitä paitsi pikkuisen mietin, että jos oikein paikalleni jämähdän, jaksanko polkea takaisin…
Sisaren talo on niin kaukana nelostiestä, että siellä on hiljaisempaa kuin meillä Lapissa. Meidän mökkipihaan kun sopivalla (tai paremminkin sopimattomalla) säällä kuuluu pikitien ääret, rekkojen ujellus ja moottoripyörien hurina. Niinpä istumme hiljaisella terassillaan, vaihtelimme kuulumisia, minä mehutankkasin ja ihailin pihansa pioneja. Ja vettä. Hiljaa virtaa Iijoki…
Paluumatkalla sitten jo sähköapua polkemiseen, ja vain pieni sateenräpsähdys. Kotiuduin hyvissä ajoin iltapäivällä, ja kotiuduin mustikkapiirakan tuoksuiseen kotiin. Muropohjaisen (pensas)mustikkapiirakan Pehtoori oli leiponut. Kertoo siitä, kuinka perso Pehtoori on mustikkapiirakalle, leipoo vaikka ite!
Sade on pyörinyt koko päivän sääkartoilla, mutta ei jaksa sataa. Olen jo toivonutkin sitä: ei tarvitsisi lähteä yrttimaata kastelemaan ja sateella oli hyvä vain vetäytyä nojatuoliin lukemaan ja olemaan. Sen verran väsyttää tien päällä kulkeminen, että ei viitsisi mitään tehdä.