Ohjelmaton perjantai

Kesäviikonloppu. Ohjelmaton perjantai.

Siispä aamulenkki minun tämän kesän lempireitille: kotoa Oulujokivartta Saarelan uudelle sillalle, ja toista puolta jokivartta takaisin. Reilun tunnin lenkki, ja paljon kaunista katseltavaa, jollei muuta niin ainakin joki.

Siellä kuten kaikkialla nyt: tien varrella horsmia, apilaa, tuota kellanvaaleaa hörhökukkaa, jonka nimen tiedän, mutten nyt muista, lumpeita lupiineja,  …

Pysähtelen ja tänään sattui sopivasti voimalaitoksen yksi patoluukku olevan auki! Sitä sitten kuvaamaan. Ja välillä kävelemään pitkin, poikin Ainolan puistoa.

Kotiin tullessa taas katselin ilolla portinpielien pelakuita, ja pihaa muutenkin. Muistinpa kuvatakin ennen kuin aloitin tuossa autotallin edessä mattojen pesun. Onhan komeat pelakuut?

Kunhan puolen tusinaa mattoa olin saanut pestyksi ja kuivumaan, tupsahti pikkuperhe käymään. Apsu oli vanhempineen ja serkkunsa kanssa ollut Ranualla (jääkarhu oli ollut hereillä!) ja Rovaniemellä, joten olipa kiva kuunnella kokemuksia. Ja sitte oli nurmella oltava hippasilla ja piilosilla, – jätskiä ja mansikoitakin maistelimme.

Iltapäivän lopulla sitten Pehtoorin ja minun sapuska: sellaista meidän nuoruuden ja sitten lasten alakouluajan herkkuruokaa kuin jauhelihacrepsejä. En tiedä, mistä moisen jutun keksin, – en ole vuosiin tehnyt. Mutta olihan ne hyviä. Ja samalla taikinalla jälkkäri. Lettuja ja mansikoita tykötarpeineen.

Kuukausi on mansikoista nautittu. Lähes joka päivä. Hyvä, pitkä mansikkavuosi. Litraakaan en ole pakastanut, enkä pakasta. Nautimme tuoreista – monin tavoin – niin kauan kuin niitä riittää, ja sitten loppuu. Kunnes tulee uusi kaunis kesä. Nyt nautitaan vihdoin tulleesta kesästä… Niin hyvä.