Siamo a Roma

@Rome

Hotellimme on Genio. Valitsemme sen, koska se on Finnairin Plus -hotelli, mikä tarkoittaa, että lentojen yhteydessä se on hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin hyvä. Ja siksi, että meillä on siitä – nimenomaan hyvä – kokemus vuosien takaa. Olimme täällä myös uutena vuonna 2006. Lennot Oulu – Helsinki – Rooma ja takaisin sekä kuusi yötä neljän tähden, keskeisellä paikalla olevassa hotellissa yhteensä vähän yli 800 euroa. Hotelli tuossa ylhäällä näkyvässä kartassa Ponte Umberto I kohdalla (Via Zanardelli).

Kun olen viettänyt Roomassa monta aiempaakin lomaa, ei nyt ole tarvetta pomppia nähtävyydeltä toiselle, ei jonotella museoihin ja Colosseumille, ei ole välttämätöntä käydä Espanjalaisilla portailla tai Piazza Barberinilla. Mutta on mahdollista. Katsotaan nyt.

Ajatuksena oli jo varatessa, että vietämme toukokuun lopun viikon Roomassa ulkona. Kierrellään puistoissa, patikoidaan Trasterveressä, kiivetään Janiculum-kukkulalle, ja muillekin, vuokrataan pyörät Villa Borghesessa. Liikutaan paljon ja syödään hyvin. Ja minä kuvaan. Kuvaan paljon valoisia, aurinkoisia kuvia. Katsotaan nyt. Säätiedotus lupaa seuraaville viidelle päivälläe sadetta, ukkosta, sumua, mutta myös aurinkoa pilvien välistä. Vähän kuten Wienissä joulukuussa. Mutta sää on sellainen kun on, joten aamuisin katsomme, mitä teemme, mihin lähdemme. Siis ei minuutti aikataulutettua kaupunkilomaa.

Kone laskeutui Fiuminicioon Leonardo da Vincin kentälle melkein minuutilleen aikataulussa. Ja hotellissa olimme kahdeksan ja puoli tuntia sen jälkeen kun olimme kotoa lähteneet (klo 4.30).

Saimme huoneen heti. Bravo. Veimme laukut, vähän siistiydyimme, kamppeiden reivausta ja kun kerran vielä ei satanut lähdimme ensin kohti ruusutarhaa….

… juuri purin kuvia (258), liitän niitä vielä ja kerron mitä tänään näimme. Mutta nyt lähdemme syömään, meillä on tapaaminen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt hotelliin palattua, nettiyhteyttä, kuvien lataamista, kaikkea somettamiseen tarpeellista säädelty, huomenna jo parempi yhteys ja raportointi.

Tänään oli sittenkin täysin sateeton päivä, melkein helle. Erinomainen kaupunkilomapäivä. Kävelyä sen 20 000 askelta. Paljon vanhaa (heh, Roomassa) ja uuttakin nähty. Kun oli tuo sateen uhka oli sellainen ”Carpe diem” -fiilis koko päivän: nautitaan kaksin verrroin auringosta, lämmöstä, sateettomuudesta.

Hieman meni etsimiseksi mutta me löysimme ensin ruusutarhan ja sitten protestanttien (non catholic) hautausmaan. Molemmat auringossa. Ruusutarhassa kävin melkein päivälleen 30 vuotta sitten jolloin odotin esikoista ja jolloin Pehtoori  vasta opetteli puutarhurointia. Tänään näimme paikan uusin, vanhentunein silmin. Ja se oli niin hieno. Lähetimme kiitokset vinkistä latinan opettajalleni, silloiselle Villa Lanten johtajalle. Ilman häntä emme varmaan vieläkään olisi paikasta tienneet mitään.

Siellä on 1100 ruusulajia. 1100!! Se on iso. Se on kaunis. Taustalla Circus Maximus ja sypressit, ja sininen taivas ja aurinko! En osaa kertoa kuinka hieno. Harmittaa, etten osaa. Mutta se on! Käykää siellä. Toukokuussa.

Jos rosario oli ensi sijaisesti Pehtoorin käyntikohdelistalla kärkisijalla, niin minulla oli Non Catholic Cimitario. Protestanttien hautausmaa. Sinne on haudattu 1800- ja 1900-luvulla Roomaan ja muualle Italiaan tulleita, innoistusta ja miljöötä hakemaan tulleita, mutta tääällä tai muualla Italiassa menehtyneitä, taiteilijoita ja muita (nuorena kuolleita) suurmiehiä ja -naisia etc.

Mm. englantilaiset romantiikan aikakauden nuorena kuolleet runoilijat (Keates, Shelley) ovat sinne saaneet viimeisen leposijansa, samoin italialainen Antonio Gramsci, jonka vallankumouksellisesta ajatuksista (vankilapäiväkirjat) olen sosiologian tenteissä osoittanut oppineisuuttani. 😉  Mistä alkaa olla piakkoin 40 vuotta. Auts.

Mutta siis. Niin kaunis, koskettava. levollinen, rauhoittava hautalehto. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Paljon muuta ehdimme nähdä ja kokea: mm. Piazza Navonan niiiiiin ylihintaiset virvokkeet (Aperol spitz ja olut), … ja sitten kun iltapäivän lopulla palaamme voipuneina hotellille, ovella tapaamme sisareni ja miehensä. Toki tiesimme, että hekin ovat täällä. Menimme hotellin kattoterassille vaihtamaan kuulumiset ja nauttimaan lasilliset Ferraria. Mitä muistoja!!! Pieni tauko ja sitten ristoranteen, josta olimme jo kotona sopineet.

Eikä tuottanut pettymystä. Systeri osaa italiaa – oikeasti, ja hän hoiteli tilaukset. Ja kyllä me söimme hyvin, erinomaisesti. Paikka oli täynnä – italialaisia. Ei yhtään amerikkalaista tai japanilaista, vaan italialaisia perheitä ja nuoria porukoita. Perfetto.

Olisi vielä niin paljon kerrottavaa, mutta ei vain jaksa. Liki vuorokausi ympäri on tullut valvottua ja liikuttua. A Domani!