Omnes vero viae Roman ducunt?

Omnes vero viae Roman ducunt? Vievätkö todella kaikki tiet Roomaan? 

Pari vuotta ennen kuin minä pidin blogia, kirjoitin Moleskineen, paperiseen päiväkirjaani, tammikuun alussa 2006:

Colosseum ja Sikstiiniläiskappelin freskot ovat Rooman kävijöiden must-jutut. Ne on nähtävä, ne ovat sen arvoisia. Ne nähdäksemme meidän ei nyt tarvinnut tällä matkalla [4 pv vuodenvaihteessa 2006] jonottaa: ne on nähty. Ensi kerralla on vielä enemmän paikkoja, nähtävyyksiä, tunnelmia, jotka on jo koettu. Silti minä haluan sinne vielä. Oli suurenmoista käydä siellä koko perhe yhdessä, tällä kertaa taas erilainen Rooman matka. Ehkä ensi kerralla menen syksyllä, menen yksin? Tai aloitan alusta ja lähden P:n kanssa kahdestaan …

Minä olen halunnut sinne neljästi aiemminkin: P:n kanssa kahdesti (elokuussa 1978 ja toukokuussa 1989), ja sitten erikseen molempien teinien kanssa: ensin S:n kanssa 2003 ja sitten viime pääsiäisenä (2005) T:n kanssa.

Nyt on kuitenkin tunne, että ei ole kesken mitään. Voin olla rauhassa. Arrivederci Roma! Mutta todellakin vain näkemiin. Kolikot on Treviin heitetty.  — eikä tämä rakkauteni Roomaan ole sammunut.

Ehkä tämäkään matka ei aivan selittänyt Rooma-intohimoani. Joitakin syitä sentään tunnistin: Rooman sää, ruoka, La Dolce Vita, historia, kirkot, yöt. …kävely niissä ja niiden välissä.

Ehkä tämä johdanto kertoo, mistä on kyse. Kyllä, kyllä me taas olemme lähdössä Roomaan.

Ensimmäinen kerta oli juuri silloin, kun olin saanut tietää, että olen päässyt yliopistoon lukemaan historiaa: elokuussa 1978 olimme Eurooppaan suuntautuneella kuukauden telttaretkellä pari päivää Roomassa, seuraava kerta toukokuussa 1989, jolloin odotin esikoista, sitten pääsiäiset molempien lasten kanssa erikseen silloin kuin olivat 13-vuotiaita. Niiden reissujen rahat teinit tienasivat itse: käytiin Hiukkavaaran, Höyhtyän ja torin kirppiksillä useana viikonloppuna myymässä (silloin piti itse olla pöydän takana) heidän lelujaan, pelejään, suksiaan, kirjojaan, vaatteitaan ja kaikkea muuta kotoa kierrätettäväksi joutavaa). Se oli oikein hyvä projekti molempien kanssa. Oppivat hankkimaan matkarahoja. 😉 Ja yhteistä puuhaa oli se kirpparitouhu.

Tuon yllä mainitun, vuodenvaihteen 2006, jälkeen oltiin seuraavan kerran jo 2007 elokuussa, kun oli Pehtoorin tasavuosijuhlat Toscanassa. Lensimme ensin Roomaan ja olimme myös paluumatkalla yötä siellä. Kesällä 2010 olimme kahden ystäväpariskunnan kanssa neljä päivää, ja siitä on jo blogissakin matkakertomus. Joten minulle tämä on nyt on seitsemäs kerta. Moneskohan kerta Italiassa? (Garda (1997), Milano (2007), Sisilia (2008), Umbria (2012), Liguria (2015), — ainakin nuo.)

Miksi TAAS sinne. Sitähän tammikuussa kovasti pohdimme… ja teiltä lukijoilta reissuehdotuksia kyselin. Ja vielä silloin (niin kuin aika ajoin edelleen) elän tätä ikäkriisiäni, pelkoa ajan loppumisesta, tulin todenneeksi Pehtoorille ”haluan vielä kerran nähdä Rooman”. Vielä kerran. Ainakin tämän kerran. Viikon päästä jo olemme siellä. Sitähän jo eilen pohdimme. Eilenkin. Pyörälenkeillä nappikuulokkeista olen reilun viikon kuunnellut ”Learn Italian with Paul Noble” [on muuten hyvä äänikirja ja kurssi]. Säätiedotuksia tsekkailemme, olen jo pari viikkoa aloittanut ”ruutuaikani” seurailemalla Campo de´Fiorin webcam´sta kuinka vihannes- ja kukkakauppiaat pystyttelevät kojujaan ja kuinka Pantheonin piazzalle aamuauringon säteet talojen välistä juuri ja juuri osuvat.

Nyt edessä kituviikko. Mutta onhan se niinkin, että jo odottaminen on mukavaa…