Kyllä minä tänäänkin mietin, että entä jos en olisikaan hurahtanut valokuvaukseen (tai ruoanlaittoon)? Mitä minä tekisin, jollei minulla olisi kameraa, eikä sen kanssa jonkinlaisia tavoitteita. Tavoitteita harrastuksen – ja noh ”työn” – suhteen. Jollei minulla olisi sitä kaikkea tekemistä, jota kehittelen kuvaamisen ympärille. Olkoonkin, että suurin osa siitä – tai ehkä melkein kaikki?! – on vain omaksi ilokseni, liikuttamisekseni, oppiakseni, – edes jotain tehdäkseni…
Mitä minä olisin tänään tehnyt, jollei olisi iloa ja intoa kuvailla? – Ehkä olisin sitten satunnaisesta lumisateesta ja vähän tuhnuisesta päivästä huolimatta lähtenyt hiihtämään. Kyllä minun venähtänyt kylkeni olisi sen jo kestänyt. Kestihän se eilen kamerakaluston (kamera + 2 objektiivia roikkumassa mukana = yli 5 kg) kanssa kapuamisen Kiilopäällekin. Miksei olisi kestänyt vaikka Prospektorin lenkin hiihtämisen. Olisi varmasti. Mutta kun minulla oli ”kuvaushommia”. 😉 – Mikä loistava tekosyy!
On kuulkaa Ivaloon asti tullut ajeltua, että sain lohta ja rieskaa kuvattavaksi, on takkatulta polteltu (Pehtoori assistenttina) ja kaakaota juotu, että tunnelmaa kuviin on tullut. Pääsiäiskuvia ja parsakuvia. Kaikkea, josta on voitu samalla nauttia.
Lumisadettakin olisi voinut kuvata, ivalolaista arkea, vähän ankeaa tunturimaisemaa, mutta olen skipannut ne.
Olen vain nauttinut tästä valinnan mahdollisuudesta. Tehnyt hyvää ruokaa. Alkuun oli lohileipiä ja jälkkkäriksi lettuja. Noin niin kuin tiistairuokana. 😉 Tekisi mieleni sanoa ”Koska mä voin”.
Huomenna taas sitten enemmän ulkona.