Tässä Meksikon pienoismalli. Aika haasteellinen lumiveistokseksi.
Tänään puoleltapäivin se oli tällaisessa tilanteessa.
Monterreyssa seurataan tätä minun kisastudiotani intensiivisesti: tyär on kaverinsa (muistattehan Alicen) toimistolla päivät opiskelemassa ja siellä haluavat tietää, miten Meksiko Oulun talvisissa lumenveisto-olosuhteissa pärjää.
Olin siis tänäänkin lenkillä Nallikarin Talvikylässä. Keskipäivällä niin hieno ilma, että pakkanen (- 13 C) ei juuri tuntunut.
Ulkoilun jälkeen hain Apsun. Pitkään aikaan ei ole vietetty aikaa meillä.., ei olla ihan vaan arkisesti leikitty, syöty, katseltu juutupeitä ja kuvia, askarreltu ja piirretty. Mutta tänään on.
Kun illan tullen vein pojan kotiinsa, tämä matkalla pohti: ”Kysyitkö, mummi, onko isi tänään iltatuurissa?” – Ei, en hoksannut kysyä. Ja sitten vähän ajan päästä: ”Ei vaamaan oo. Vaamaan on kotona…” Ja onneksi oli. Kyllä on poika isänsä perään kovasti. Ja sisarensa, jolle kertoi heti ensimmäiseksi: ”Sitten kun kasvat isoksi, niin saat tulla mun kanssa mummille ja papalle leikkimään ja syömään.”Ja kolmikuinen Eevis tietty riemastui? Tietysti. 😀 Toivottavasti tulee.
Tässä luonnon luomu lumiveistos. Tykkään kuvasta merkillisen paljon.
Luonnon lumiveistoksessa on jotakin inhimillistä. En sen tarkempaa osaa kuvata, mutta olen samaa mieltä kanssasi, se on kiehtova. Ihana päivä taillä pienen miehen kanssa takana. Ja vielä, ihailen kovasti reippauttasi, joka päivä kävelyä ja liikkumista. Hienoa!
Anneli hyvä, en joka päivä kävele tai muuten liiku. Melkein kyllä. Viisi päivää viikossa on tavoite, joka nykyisenä vapaaherrattaren aikana on onnistunut paljon paremmin kuin täysinä työvuosina. Liikkuminen on minulle yksi suorite, mutta on se usein – useimmiten – nautinto. Se on mukavaa, – kunhan saa lähdetyksi. Ja kamera on hyvä liikuttaja, monilla se on koira, minulla Canon.
Voimistella ja venytellä pitäisi, tai itse asiassa aloittaa monta vuotta keskeytyksissä ollut salilla käynti uudelleen. Tässä iässä lihaskuntoa on kyllä tarpeen vaalia ja voimistaa. Siitä saisi reippautta lisääkin. 😉
Niinpä, muistan erän vanhan työkaverin sanoneen: Pisin matka lenkille mentäessä on sohvalta tuulikaappiin! Juuri näin se on minulla nyt!!!!
Juuri noin se on minullakin. Tai minulla se matka on työhuoneen tietokoneelta tuulikaappiin. 😀