Vaikka tämä tihkusateinen, kiiltävän asfaltin ja pimeyden marraskuu ei lenkkeilijää riemastuta on siinä puolensakin. On tässä ollut puolensakin: on lämmin. Niinpä tänä aamunakin taas liian aikaisin herättyäni päätin lähteä pimeään kaupunkiin kameran kanssa.
Byströmin talo on vihdoin saanut jo viime talveksi luvatut valot, ja tavoitteeni oli kuvata se. Lumettomuus ja vasemmalla meneillään ollut remppa kuorma-autoineen ja valoineen heikensivät kuvaustilannetta. Palaan vielä asiaan…
Ranta-aitat ne aina vetävät minua puoleensa, ja olihan taas idyllistä niiden tienoilla. Panoraamaa koetin kuvailla.
Päivän valjetessa olikin Caritaksen vuoro; ehei ei suinkaan äidin luo, vaan äidin pakastimen luo. Sekin on pragaamassa, kuten ovat jo liesituuletin ja rollaattori tehneet, puhelin on tekemässä. Samoin meidän lämminvesiboileri ja mökin vesipumppu ja minun Canonin alkuperäissalama. Mikä näitä kaikkia yhdistää? Miksi kaikki tuntuvat hajoavan juuri nyt. Ne ovat kymmenvuotiaita. Kaikki vempaimet tunnuteaan tehtävän kestämään kymmenen vuotta… Aika tarkkaa on ajoitus.
Toinenkin säännönmukaisuus on tänään taas tullut todennetuksi: kun ei tee kunnon aamiaista [lähtee Cupsolo-kahvin voimalla kuuden jälkeen ulos] eikä tee kunnon lämmintä ruokaa [itselle ei tänään huvittanut köksätä], niin tulee syötyä ihan hirmuisesti pitkin päivää. Nyt on sellainen leipä-hedelmä-viili-jätski!!-leipä-juusto-piparkakku-rahka/mysli-leipä -pöhö. Mitä opimme tästä: säännöllinen hyvä aamiainen ja oikean lämpimän ruoan (olkoon vaikka vain nuudelisoppa höystettynä) ”kuri” on tarpeen. Napostelu on kivaa joskus, mutta…
Miksikö tuossa on noin monta ”leipä”-osuutta? – Siksi että minä pidän leivästä. Tykkään vaaleasta höttöleivästä, tykkään ruisleivästä, tykkään rieskasta, tykkään limpusta, tykkään näkkäristä, tykkään sitkeästä rustiikkisestä italialaistyyppisestä leivästä yli kaiken, tykkään jopa riisikakuista niiden stroxisuudesta huolimatta. Mutta tänään myös siksi, että leivon ensimmäisen satsin joululimppuja. EIhän lämmintä leipää voi jättää syömättä, eihän?
Varsinkaan jos on jo aamuseitsemältä ollut kuvailemassa tämmöisiä…
. 
Porvoolla on aittansa, mutta niin on meilläkin!
Olethan kokeillut pataleipiä?
Kyllä olen.
https://www.satokangas.fi/blogi/2015/02/pataleipaa-kolmiokakkua-laksarit/
Hyvää on pataleipäkin. Ja vielä helpompi kuin joululimppu.
Nämä kuvasi todistavat sen, että pitää vain katsoa jotta näkee. Elikkä jatkuvasti puhutaan sateesta, sumusta, pimeydestä, hämärästä negatiivisesti, mutta jospa kääntää (lähinnä omassa päässään) ajatuksen ja riemuitsee kosteudesta kasvoilla, pimeän ja hämärän kietoutumisesta ympärillesi niin, että voit ottaa rennommin. Ja sitten kotona hämärässä nauttia siitä, mikä sillä hetkellä tuntuu parhaalta.
(Tuohon leipä-asiaan: leipä on niin hyvää, mutta minun pitäisi oikeasti vähentää sen (lähinnä höttö-) syömistä, pullea kun olen. Ja eipä kait se leipä yksin, mutta pitäähän sen päällä jotain olla….)
Taitaa se olla sanontakin: ”sää on pukeutumiskysymys, sää on asennekysymys”. Kyllä noissa tihkusateessa on viehätyksensä, jos on kunnon kamppeet ja pimeää. 😉
Meillä Pehtoori jokunen vuosi sitten lopetti (mahakipujen vuoksi, vaikka keliakiaa ei ole todettukaan) leivän syönnin lähes tyystin, ja paino (jota ei kyllä ole ollutkaan liikaa, liikkuvainen mies kun on) putosi 3 – 4 kiloa pysyvästi. Minunkin pitäisi. Pitäisi. Pitäisi monta muutakin asiaa. 🙂