Olen ennenkin sanonut (kirjoittanut), ettei minulla ole mitään kellojen siirtelyä vastaan, päinvastoin. En todelllakaan ole allekirjoittanut adressia niiden lopettamiseksi. Ja miksikö? – Koska minä ja kellojen siirtelyt kuulumme yhteen. Tai siis. Minun sisäinen kelloni on itse asiassa vähän edellä tätä virallista käytäntöä. Siitä kertoo sekin, että tänäänkin nukuin kahdeksaan! Kahdeksaan!
Ja viime viikkoina olen mennyt unille vasta puolilta öin, herännyt monena aamuna milloin lie kahdeksan tienoilla! Kahdeksan!
Noh, on olo kaikesta huolimatta – tai kaiken vuoksi 🙂 – aika levännyt. Mutta mitä ehtii, jos nukkuu noin kauan? – Olisipa jo siirretty kelloja.
Noh, tänään ehdin sentään lenkille ja kuvaamaan kaupungille, mistä puolet kului juoruillessa kasvokkain ja puhelimessa. Sellainenkin on minulle outoa. No nyt on kyllä vähän outo ”tilanne päällä” ja sattuipa monia tuttuja reitille ja puhelin soi.
Kauppahallin Lihamestarilla oli tänään vasikkaa tiskissä! siitäpä leikkautin meille paksuhkot lehtipihvit, – ihan ennen kokkaamaton ja maistamaton juttu. Oli hyvää. Enkä tehnyt muuta kuin paistoin voissa ja maustoin suolalla ja pippurilla ja tein oheen maustevoin (voita, persiljaa, grillimaustetta, suolaa). Niin hyvää. Ja sitten tässä oli tarkoitus kuvailla pitkästä aikaa viinisuosituksiakin, jemmakuviakin on, mutta siirtynee huomiseen. Mutta kuvia on tulossa, ehkä jo huomenissa…
Lippolaituritkin ovat jo paikallaan, sunnuntaina on yleisötapahtuma siellä. Puoleltapäivin ajattelin lähteä piipahtamaan. Kun tämä ihmeellinen syksy vain jatkuu.
Muistanpa vuonna 1989, kun syyskuun lopussa piiiiiitkän äitiysloman jälkeen vihdoin pääsin synnyttämään Esikoistamme, olin ehtinyt haravoida pihan kaikista lehdistä ja koivut olivat ihan paljaat. Nyt Pehtoori on ”harvennettujen” koivujen jäljiltä (ja toki myös pensaita etc) putsannut pihaa monta päivää, ja vielä on puissa lehtiä. Ja kaikkialla on vielä keltaista, oranssia, punaista, … lämmintä, tuuletonta, sateentonta. Niin hienoja päiviä.
Näihin väreihin ja lämpöön en kyllästy.