”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.”
(Samuli Paulaharju, Sompio)
Pyhä-Nattanen on vanha palvontapaikka, kuten nimikin sanoo. Siinä on jotain pyhyyttä. Vieläkin. Tälläkin kertaa. Olimme sen huipulla tänään. Kolmatta kertaa. Aina yhtä vaikuttava.
Sinne pääsemiseksi on ensin ajettava Vuotsoon (33 km mökiltä etelään), sitten Sompionjärven metsäautotietä toistakymmentä kilometriä. Ja sitten lähtee polku ylös. Mutta sitä ennen me ajelimme tietä vielä eteenpäin: Sompiojärven rantaan, Karhulammen laavulle ja venesatamaan. Eipä olla ennen käyty, mutta onneksi edes nyt. Se oli kaunis, iso järvi, ja aurinkokin jo lämmitti, vaikka järvenpinnassa olikin yön jäljiltä pakkasriitettä.
Pitkän laiturin nokasta katsottuna taaksepäin näkyi päivän kohteemme: Pyhä-Nattanen.
Lämpötila oli pikkuisen nollan yläpuolella, mutta alkumatkan pitkospuut olivat jäässä, poluilla pienet lätäköt jäässä ja tunturin laella vähän lumilaikkujakin. Mutta silti keli tuntui hyvälle. Ja siellä päällä: laaja, kaunis, karu Lapinmaa jalkojen juuressa. Nattasen ”toorit” jääkaudestakin ”selvinneet” punaiset graniittimuodostelmat ja rapautumisjäänteet muodostavat vaikuttavan tunturin huipun (508 mpy). Vaikuttava on juuri oikea sana, ja pyhä. JOS ikinä mahdollista, nouse tuonne.
Ruskaa ei enää juuri ole… Jokunen pieni väriläikkä siellä täällä.
Ylempi kuva etelään: Lokka. Laittelen kotosalla vielä lisää kuvia tästä päivästä, mutta tässä nämä toisistamme ottamat huiputuskuvat.
Kuvaaja on konttaillut rinteessä hakien kuvakulmia ja kamppeet on sen näköiset. 😀
Pehtoori kannattalee tooreja.
Patikan jälkeen ajelimme Vuotson raitille ja viivähdimme tovin, ja kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Sompion Arjan myymälässä. Yhden naisen tuotoksia täynnä oleva käsityöpaja. Kerron (kuvien kera) joku päivä lisää. Mm. ostoksistani.
Tälle illalle on luvannut revontulia ja pilvetöntä taivasta. Aikeeni oli lähteä niitä väijymään Kaunispäälle: enpä lähde. Taivas on ihan pilvessä. Eilen illalla mökkipihassa pääsiin kuitenkin avaamaan reposkauden. Melkein puolille öin haituvia kuvailin… Vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Samassa kuvassa mökkipihan voimapuu, meidän mäntyaihki, Otava ja revontulet.
Ihastuttavia kuvia! Toivottavasti meidän onnituu myös nähdä revontulia. Täällä etelässäkin olen niitä nähnyt, mutta jospas ne saisivat lisää väriä siellä pohjolassa!
Anneli, jos te olette viikonloppuna täällä niin ainakin Aurora Pro -kännykkäsovelluksen mukaan teillä on hyvät mahdollisuudet nähdä niitä. Erityisesti sunnuntai- ja ens maanantaina pitäisi olla auringon pilkut kohdillaan. Silloin pitäisi näkyä punaistakin ja koronoitakin.
Se on erikoinen tunturi-hieno-…niinkuin ne kaikki Lapissa.Hienoja kuvia ja Lapissa kaikki kukkii nopeasti!Lapsena usein ajattelin ja ihmettelin,että miten ihmiset eksyy erämaahan?Nousisivat vain tunturiin,niin sieltähän näkee,mihin pitää mennä.Kiitos hienoista kuvista!Sieltä näkee,mihin mennään…
Voi Kati, sinä osaat katsoa, jo lapsena täällä olleena.. Kyllä minä täällä osaan eksyä vaikka kiipeäisin minkä tunturin laelle tai aihkin latvaan. 😉 Polulla yritän kuitenkin pysyä.
Loisto juttu, ollaan siellä pe-ma! Taivaalle vain sitten tähyämään ;).
Iltayö on ymmärtääkseni paras aika. Ja aukea maisema hyväksi.