Jokos kellojen siirtelystä on toivuttu?
Vuoden luontokuva 2018 -tapahtuma oli Tietomaassa. SIellä salillinen valokuvauksen ammttilaisia, harrastastajia, innostuneita seuraajia katseli (hämmästyksestä) hiljaisina kuvakavalkadeja, ja kuunteli perusteluja palkinnoille. Kuvat on täällä. Olin nyt kai neljättä, vai jo viidettä, kertaa katsomassa noita. Ja nyt päätin, että taidanpa osallistua ensi vuoden kisaan. Osallistujia oli tänä vuonna lähes 1000 ja kuvia kaikkiaan 14 000. Kyllä harrastajia! Siis sinne sekaan vaan, tai ehkä en sittenkään.
Tänäänkään en ole kuvannut mitään! Laiskistuu tässä ihan selvästi. Totta puhuen kävi niin, että ajelin aamulla Linnanmaan Prisman eteen aikeena lähteä siitä lenkille kameran kanssa (kohti Kuivasjärveä ja Kasvitieteellistä) ja hoksasinpa heti kohta, että puuttui kamerasta akku! Jotta niin ammattimaista toimintaa. Vein kameran takaisin autoon, ja kävin sitten vain tepastelemassa ja sitten kaupassa.
Syksykö se on, ja runsaasti luppoaikaa, että leivoin tänään pullaa. Maanantaina. Ja mustikkapiirakan (Pehtoorille). Ei ole ollut tapana pullaa ”syyttä suotta”, saatikka maanantaina, leipoa. Ja järjestelin tänään vaatekaappeja ja olin monta tuntia pois koneelta. 😉 Alan kotoutua taas oikein toden teolla. Kätevä emäntä. Luulenpa, että on joku hetkellinen häiriö vain. Haen uusia valon ja tekemisen paikkoja…
Apteekin ikkunassa oli jo poro ja jouluvalot, ja naapurissa on pihakuusessa jo valopallot. Kyllä minä ehkä huomenna jonkun kynttelikön tai pikkutuikun etsin. Viikonloppuna viimeistään.