Olenhan monta kertaa kertonut, että tämän blogin perustaminen lähti liikkeelle siitä, etten enää halunnut pitää yksityisiä päiväkirjoja, joita olin raapustellut enemmän ja vähemmän intensiivisesti vuosikymmeniä. Ihan siihen asti, että päätin, että nyt loppuu se syväluotaaminen, yksinpuhelu, syvissävesissäuiskentelu, kirjoittamallaterapointi, vatvominen, purkautuminen, itsekseen höpinä iloista ja ahdistuksista, ajatusten ja ilojen ja surujen kasaaminen ja lataaminen kirjallisesti.
Nyt olisi paha, jollen olisi luopunut noista paperisista, omista, yksistyisistä päiväkirjoista ja siirtynyt avoimeen, pinnallapysymisen mahdollistavaan, loputtomasta pohdiskelusta ja pohdinnasta höpöttämään hetkistä, miettimättä kovin paljon tulevaa tai mennyttä. Omaa tai muiden.
Tänään onkin ollut sellainen ”hetkessä” päivä. Onni on ollut nukkua kesäaamun alkuun oikein kunnolla; pitkälti yli seitsemän jälkeen kesäperjantai tuntui sopivan lämpimälle. Sopiva minulle, jos kohta tiedän ja elän sitä, ettei kaikille, varsinkaan vanhoille, eikä luonnolle, eikä edes meidän puutarhalle, tämä lämpö ole parasta. Ja valehtilisin jos väittäisin, etten nauti tästä helteestä. Minähän nautin. Nautin niin paljon.
Aamupäivällä ajelin Turkansaareen,”minun” hääsaareeni, jossa on nyt viikonlopun ajan menossa ”rahvaan markkinat”. Ja hakemalla hain yhden ihmisen, joka hänkin on ollut ”vain” nettituttu. Kuvaaminen on meitä yhdistänyt, ja tänään ilokseni selvisi, että mahdottoman mukavan, positiivisen ihmisen isä on minun tuttuni vuosikymmenien takaa. Kollegani oikeastaan. Olipa ilo tavata sekä isä että tytär.
Turkansaaressa oli taas kerran niin hyvä tunnelma. Taas kerran niin paljon kuvattavaa. Taas kerran merkillisesti ”oma olo”. Eikä se johtunut vain siitä, että meidät on siellä vihitty, siellä on häävalssi tanssittu. laittelen tässä joku päivä lisää kuvia,…
Iltapäivällä sitten kaksin aloittelimme kesäviikonloppua. Kuvailin lisää (tänään 382 kuvaa ;)) ja tein parasta ruokaa pitkään aikaan.
