Onni on mansikat, ihan pieni ripaus sokeria, kreikkalainen jukurtti, akaasiahunaja ja muutama pensasmustikka. Voisin syödä aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi.
Onni on kotipihan syreenin tuoksu ja vihreys. Samettinen nurmikko ja tarpeeksi lämmintä, että voi siinä avojaloin kävellä.
Hyvälle tuntui kuljeskella hautausmaalla, sen varjoisilla kujilla, kukkien loistaessa. Löysin kaksi uutta naisen nimeäkin: Verna ja Tesma. Erikoisten etunimien bongausharrastukseni on kyllä viime vuosina hiipunut, mutta tiedostot ovat edelleen tallessa.
Olin aika kauan siellä, kuvailin tietysti, ja sitten paluumatkalla pyöräilin vielä Nallikariin. Onni on meri, – auringon valossa kimmeltävä meri.
Paljon aiottua jäi tekemättä, mutta ajattelinkin, että minulla on tänään kesälomapäivä. Taas. 😀
Reissukuvatkin on vielä perkaamatta ja muokkaamatta. Koskaan ei ole reissun jälkeen mennyt näin kauaa … enkä varmaankaan tee vielä tällä viikollakaan. Keskiviikkona ja torstaina on kuvauskeikka, joka jo vähän jännittääkin. International Association of Lyceum Clubs kokoontuu tällä viikolla Oulussa, ja keskiviikkoiltana on kaupungin vastaanotto ja torstaina on gaalaillallinen ravintola Nallikarissa, – ja minä olen ”virallinen” valokuvaaja. Siksikin tänään Nallikarissa, kävin katselemassa tilat ja valot, miettimissä kuvakulmia ja mukaan otettavia objektiiveja. Jännän äärellä.
Minä olen työssäni tavannut sekä Vernan että Tesman; Vernoja itse asiassa parikin.
No onpas jännä, Vernan olen minäkin tiennyt, jossain leffassa tai sarjasskin ollut, mutta Tesmaa en ole kuullutkaan. Suomessa heti (miehiä ja naisia) on viimeisen 120 vuoden aikana ollut alle 40. Vernoja sentää yli 1500.