Mökkiviikko tuli täyteen tänään: kotiin oli luvattu tulla ajoissa.
Apsun vanhemmilla molemmilla tänään iltavuoro ja huomenna aamuvuoro, joten meillä ”Apsu-vuoro”. Eipä ollut vaikeuksia herätä kuudelta, nostella kassit, kamera- ja kylmälaukku autoon ja hurautella (yhden pysähdyksen taktiikalla ja kuskin vaihdolla, 5 t. 20 min.) pilvisessä säässä kotiin. Lähtösiivoustakaan ei tarvinnut tehdä. 😉 Eikä niin kovasti harmittanut lähteäkään kun pian päästään taas uudelleen.
Sen että ehdimme kassit purkaa, pihakukat kastella, tuli Apsu.
Kun kerran oli lämmintä, eikä muutakaan ohjelmaa, lähdin pojan kanssa Hietasaareen Suomen Tivoliin. Jo viime vuonna kävimme eka kerran porukalla, mutta tänään oli pojalla ihan omanlaista osallistumista.
Siellähän se liki kolme tuntinen hurahti. Tuntui ensin, että ei mihinkään uskalleta mennä ja sitten yhä uudestaan rata-autoihin ja autokaruselliin, maailmapyörässä ja pomppulinnassakin käytiin. Ja suurin kysymys lähtiessä oli: ”Miksi tyttö töni?” Päiväkotielämästä paitsi olleesta ja aika vähän muiden lasten kanssa tekemisessä ollutta kolmivuotiasta hämmästytti suuresti pomppulinnan kyynärpäätaktiikka.
Mutta hämmästytti ja kummastutti maailmanpyörän kyytikin: ”Miten voidaan olla puiden päällä?” ”Miksi?” Ja rata-autoradalla: ”Mummi, kaasua!” Ja jonglöörejä katsoessa vähän jännitti taitajien puolesta: ”Ei putoa!” Enimmäkseen iloa ja hymyä. Lujasti kädestä puristamista, ja taas kummatelua.
On hyvä olla kotona. Ja olla mummi.
Tuosta päiväkotielämästä vain sen verran, että ainakin omien muksujen kohdalla se opetti toimimaan muiden samanikäisten kanssa ja käsitykseni mukaan viihtyivät siellä oikein hyvin. Koulussahan sitä sitten viimeistään ollaan ryhmässä.
Näinhän se on: päiväkoti on hyväksikin (jos se on hyvä, kuten meidän mutikaisilla oli). Meillä pääsivät/joutuivat sinne aika myöhään. Poika kolmivuotiaana, ja tytär vasta neljä ja puolivuotiaana, tosin oli reilun puolen vuoden pätkän jo kymmenkuisesta lähtien. Se pätkä oli minusta ihan liian aikaisin, mutta oli vaan melkein pakko. Päiväkoteja ja lapsia on kovin erilaisia. Ja elämän- ja taloudellisia tilanteita perheillä..
Ja toisethan eivät opi koulussakaan yhteispeliin, kaikki eivät edes armeijassa.