Tärkeä päivä – tämäkin

Kolme vuotta sitten juuri tänä samaisena päivänä minusta tuli mummi. Minun poikani sai pojan, minun Miniäni synnytti maailman ihanimman Apsun. Minä tiesin jo silloin, jo sitä ennen, että minun maailmani tulee muuttumaan. Mutta enhän minä tiennyt miten paljon, –  ja että näin paljon.

Tänäänkin minulla oli mummeilupäivä. Yhdessä Apsun kanssa ajeltiin aamupäivällä, hain pojan kotoaan: ”Mummi osaa ajaa piitteä (Beetleä) hyvin. Pappakin osaa. Mummi osaa ajaa hyvin.”

Päivä oltiin meillä, leikittiin, syötiin, luettiin, kerrottiin toisillemme ”leissusta” (Rodoksen matkasta), nukuttiin, ja iltapäivä oltiin pihalla: Lego City (leekotiti) ja puutarhanhoito olivat tärkeitä. Pappakin oli jo mukana touhuissa.

Sitten oli aika lähteä kotiin, hakea matkalla Apsun äiti töistään. Kerättiin ensin lelut ja legot koppaan ja koriin, pakattiin Apsun tavaroita reppuun, ja sitten poika kysyi omalla tavallaan: ”Laitatko tuon mekon?” (minulla on ns. pihakukkamekko, joka päällä en paljon julkisesti liikuskele, mutta jossa on hyvä päivää kotipihalla paistatella). Sanoin, että ”voin laittaa” ja sain pojalta hymyn.

Ja sitten, kun ollaan tuulikaapissa jo lähdössä, poika ottaa minua kädestä, puristaa lujaa ja toteaa, tuosta vaan, yhtenä kesäisenä perjantai-iltapäivänä: ”Mummi rakastaa Aatua”.

Niin tekee, ja itkee. Itkee niin, että on vaikea löytää eteisen korista auton avaimia… Mutta kyllä me matkaan pääsimme.

Ja matkalla auton takapenkiltä löydettyään jotain, kuuluu kysymys…

• Mikä tämä on?
• Se on mummin sateenvarjo. Jos sataa vetta, niin sitä tarvitaan.
• Missä se sade nyt on?
• Se on pilvissä, mutta nyt ei näy pilviä. Näetkös, taivas on ihan sininen, eikä siellä ole pilviä. Joskus kun on pilviä, sataa vettä, mutta ei nyt. Nyt on hyvä.
• Aha.

Kolme vuotta sitten en tiennyt, miten paljon minulla on edessä. Miten tärkeä tuo pieni on minulle.