Tällaisina keväinä, jolloin sää, lämpötilat, luonto ja oma mieli siirtyy huhtikuusta suoraan kesäkuuhun, ja vielä lämpimään sellaiseen, jaksaa jokaisena aurinkoisena, kesäisenä päivänä olla hämmästynyt ja kiitollinen moisesta lahjasta. Ja yrittää olla ajattelematta perisuomalaisittain, että eihän tätä kuitenkaan kauaa riitä ja millainenhan se ”oikea” kesä sitten on kun nyt on saatu tällaisia päiviä ja jatkuvaa aurinkoa ja lämpöä.
Merkillistä on sekin, että ei ole (vielä) itikoita, ja että salaatti on kasvimaalla jo pinnassa. Yleensä tähän aikaan ei vielä kylvettykään.
Lämpö mahdollisti myös sen, että menimme äidin kanssa lääkärireissun jälkeen myöhäiselle lounaalle ”Makiaan” ja istuimme terassilla ( ~ oululaisittain patiolla). Huolimatta siitä, että äiti oli liikkeellä rollaattorilla eikä pyörätuolilla kuten yleensä lääkäri- ja poliklinikkareissuilla. Mikä sekin kertoo kesäisestä kelistä.
Tänään taas kerran tuli hoksattua, kuinka erilaisia mies- ja naislääkärit ovat suhtautumisessa vanhuksiin, tai ainakin vanhoihin naisiin. On tässä viimeisen kymmenen, ja varsinkin viimeisen viiden, kuuden vuoden aikana tullut äidin mukana lääkärin kohtaamien eräänkin kerran koettua. Ja empiirisen havainnoinnin jälkeen mutu-tuntuma on, että naislääkärit ovat noin 3/4 empaattisempia, kuuntelevampia ja kokonaisvaltaisemmin asiakkaan/potilaan vastaanottavia kuin miehet. Omat lääkärikokemukset ja -kohtaamiset, joita toki on muitakin kuin hammaslääkäreitä 🙂 , eivät näin selkeästi jakaudu, mutta juuri vanhukseen (tai siis ainakin äitiini :)) suhtautumisessa tämmöinen on ihan selkeä. Ja tänään oli kyllä ihan mahdottoman huomioonottava naislääkäri, kyseli, kuunteli, puhui, katsoi, neuvoi ja selitti ja taas kuunteli. Eikä silti mennyt aikaa yhtään ”yli”. Pelkästään lääkärissä käynti teki niin hyvää, että vastoin aiottua äiti jaksoikin lähteä ulos syömään. Tehtiin vielä autolla kiertoajelu kesäisen Oulun puistojen ja torin reunalla, ja kun iltapäivän lopulla palauduin kotiin, lähdin omalle kiertoajelulle – pyörällä tosin.
Kasvitieteelliseen ja Linnanmaan/Kaijonharjun patsaita kuvailemaan. Istuksimaan puistossa. Olemaan vaan.
Upean talven jatkeena hienoa kevättä & alkukesää:) Kyllä tuolla kelepaa eläkeläisen taapertaa, miksei duunarinkin, minkä töiltänsä ehtii. Tosin kamera on ollut hyvin vähällä käytöllä.
Kyllä kelpaa kun ei tarvitse päiviä sisällä istua vaan voi kulkea ja olla ulkona, vaikka – usko pois ja jo 🙂 – etten edelleenkään eläkeläisenä itseäni pidä. Vielä menee kuule ainakin neljä vuotta eläkeiän saavuttamiseen. 😀
Minullakin on viikonloppuun asti (jopa reissussa) ollut sellainen vähän kuvaamisen jakso, nyt taas entistä innokkaampana.
Tähän kommentti, että olen virallisesti eläkeläinen, mutta en koe itseäni siltikään eläkeläisenä, vaan ”työelämästä pois siirtyneenä”. Saa sitten nähdä, missä iässä tunnen olevani eläkeläinen . Että tämmöistä voi tuntea eläkeläinen…
Minäkään en ajattele sinua eläkeläisenä, Taije. 😀