Aamupäivä kului koneella eilisen illan voutineuvoston kokouksen jälkitoimissa. Ja ihan kuin joskus lukio- ja opiskeluaikanaan tyär istui vieressä lukemassa. Perehtyi vanhoihin pääsykokeisiin. Ei ole minun juttujani tuollaiset.
Tänään sitten aloitimme uuden ”sarjan”, josta Pehtoorin kanssa on ollut puhetta. Kun ”Jokaviikkoinen soppamme” -projekti tuli päätökseen olen kaivannut jotakin uutta meidän ruokajärjestykseen ja siihen, että aina syödään minun laittamiani paljolti samoja pöperöitä, niin ehdottelin jo vuoden vaihteen jälkeen, että ryhdyttäisiin kerran viikossa kävelemään (tai ainakin minä kävelisin) kaupunkiin, ja käytäisiin lounailla vuorotellen Oulun etnisissä ravintoloissa ja ruokapaikoissa.
Tänään vasta saimme ensimmäisen aikaiseksi. Tosin vain minä kävelin (Pehtoori kävi hiihtämässä ja Esikoinen Limingantullin uudella kuntosalilla, joka on samaa ketjua (Fitness 24/7) kuin Helsingin paikkansa ja kehui kovasti. Siisti ja uudet laitteet, eikä todellakaan ruuhkaa). Tulivat sitten autolla Pakkahuoneenkadulle, jossa oleva Kathmandu oli valikoitunut ensimmäiseksi testattavaksi. Teen siitä raportin tässä joku päivä, nyt on pikkuläppärin varassa tämä postaus- ja kuvien liittämishomma, sillä meillä on ollut netti monta tuntia jumissa – Telia-yhteydet tökkii.
Nepalilaisen ruoan jälkeen kotona minijälkiruoka. Testasimme tämän ”Anssi Kelan keksinnön”: siis miksi Fazerin sinisen keskellä on kolo? – Suolaa varten!
Minä pidin Himalajan suolakiteiden kanssa, Pehtoorista molemmat oli hyviä ja tyär ei halua vastaisuudessakaan suolaa sotkemaan suklaan makua. Sama ideahan tässä on kuin nyt niin kovin trendikkäissä suolakaramelli-jälkiruokakastikkeissa ja -jätskeissä. Minähän syön ihan liikaa suolaa muutenkin ja suklaata tosi harvoin, joten eipä taida tästä tulla minunkaan juttuni. Mutta testata kannattaa!